Aihearkisto: Masennus

Alkusysäys

Aina kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, ei mene kuin strömsössä ja mitähän niitä muita vastaavia sanontoja onkaan? No enivei, ei mennyt nytkään.

Tällä hetkellä olen siis jättänyt koulun taka-alalle ja päädyin hoitamaan itseäni kuntoon. Henkisesti olen yksinkertaisesti aika rikki. Nykyisen tiedon mukaan minulla on diagnooseina ahdistuneisuus ja masennus. Kouluhan minulla olisi päättynyt kesäkuussa ja olisin tuolloin myös siis valmistunut. Mutta kun on tarpeeksi pohjalla, ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Päätös tästä koulun hetkellisestä keskeyttämisestä ei ollut mikään helppo ratkaisu ja monta kertaa sitä tulikin yritettyä jatkamista (huonolla menestyksellä) ja mietittyä montaa eri vaihtoehtoa. Lopulta tämä oli se järkevin. Totta kai harmittaa, mutta ehkä minun elämäni ei hajoa siihen, että käyn loput kurssit puolen vuoden – vuoden päästä. Nyt on pakko keskittyä vain ja ainoastaan itseeni. Kun taas se ratkaisu, että tietoisesti tallon itseäni väkisin yhä enemmän pohjalle valmistumisen suhteen – ei hyvä ja missä kunnossa olisin ollut kesäkuussa…

Se, että kirjoitan tästä blogia, niin en kerjää tällä sääliä keneltäkään, en missään nimessä. Saatikka, että haluaisin jotenkin edes ”kerskua”. Tämä on lähinnä minulle yksi tapa purkaa ajatuksia. Ja mitäpä sitten, vaikka jaan nämä ajatukseni näin julkisesti – eipä se ole minulta mitään poiskaan.

Varmaan ensimmäisiä merkkejä tästä kaikesta oli jo vuosi sitten työharjoittelu- jaksolla. Tai no, varmaan moni asia lähti liikkeelle silloin. Lopulta toukokuusta 2012 tämän vuoden tammikuuhun asiat ja oma olotila kulki omalla painollaan. Sitten alkuvuonna alkaneen harjoittelun aikana hyvinkin nopeasti asiat ja oma jaksaminen levähti käsille. Täytyy kiittää sekä koulua ja edellisen harjoittelupaikan ohjaajaa, jotka hyvinkin nopeasti puuttuivat tilanteeseeni.

Tammikuussa voin todella huonosti. Lopetin käytännössä nukkumisen – nukuin niin huonosti, kuin ihminen voi vaan nukkua. Lisäksi olin todella itkuinen, ahdistunut ja masentunut (Beckin masennustesti vaihteli n. 22-25 pisteen välillä).

Ja miten tämä prosessi on siis tähän asti kulkenut?

Lääkärillä kävin ensimmäisen kerran 30.1. kuluvaa vuotta ja silloin olin sairauslomalla 30.1.-1.2. nimikkeellä ”akuutti stressireaktio”. No, töihin palasin siis heti 4.2. – kunnes päädyin lääkärille uudestaan 7.2. ja olinkin heti uudelleen sairauslomalla 7.-12.2. Syynä uudelleen ”akuutti stressireaktio”. (Tämän pätkän minulle poikkeuksellisesti kirjoitti toinen lääkäri, jolla olin ensin ollut ja kenellä on taas jatkanut käyntejäni. Mutta parempi sekin oli siinä akuutissa olotilassa, että pääsin edes lääkärille.) Ja taas olin lääkärillä 12.2, jolloin minulle kirjoitettiinkin samantien pidempi sairasloma ajalle 12.-28.2. Nimike muuttui hieman, nyt se oli: ”ahdistuneisuushäiriö”. Olin ennen lähiopetusjaksoa vielä 21.-23.3. sairauslomalla.

Kaiken keskellä mitään diagnoosia ei olla poissuljettu, ei edes sitä masennusta. Mutta toisaalta, mitään suoranaista diagnoosia ei olla annettukaan. Prosessoi siinä sitten omaa olotilaa oikeilla nimillä, kun mitään oikeita nimikkeitä olla sanottu. Oltaisiinko sanottu, jos olisin kysynyt? Entä kun ei vaan jaksa kysyä?

Entä miten tätä kaikkea on hoidettu?

Maaliskuun 18. päivään asti pelkillä sairauslomilla ajatuksella ”jos se sillä helpottaa ja saisi nukuttua”. Onko se niin mennyt? No eipä juuri, nukkuminen on aina mitä se on. No, tuolloin 18.3. kävin lääkärillä uudestaan, jolloin minulle määrättiin sekä melatoniinia sisältävää Circadin- nimistä, kuin varsinaista unettomuuteen Imovanea. Ensimmäistä mainittua olen pääsääntöisesti käyttänyt, olen aika kahden vaiheilla sen tehon kanssa itseni kohdalla. Imovanea olen ottanut tasan yhden kerran ja kyllä tulikin nukuttua. Oli kieltämättä semmoinen olo aamulla, että herran aika – tältäkö tämä kunnon nukkuminen tuntuu?!

Muistaakseni helmikuun alussa keskusteltiin myös mahdollisesta psykologilla käynnistä ja sitä alettiin selvittelemään. Oikeastaan ennen helmikuun puoltaväliä en oikein tiennyt, missä vaiheessa se selvittely oikein oli. Piti itsen jaksaa kysellä. (Normaalissa olotilassa se tuskin olisikaan ongelma, nyt ei vaan olisi ollut mihinkään ylimääräiseen omaa jaksamista.) No, lopulta tultiin tuolla omalla terveydenhuollossa tulokseen, että minun pitäisi mennä koulun terveydenhuollon kautta psykologille. Sinne minulla oli loppujen lopuksi ensimmäinen aika aamulla 18.3.

Lyhyesti siis: Olin joutunut odottamaan ensimmäisen lääkärillä käynnin jälkeen sekä unilääkkeitä, että psykologille pääsy 1,5 kk. Koko tuo aika loppujen lopuksi pelkillä sairauslomilla ja itsekseen olemista tietämättä, onko minulla ihan oikeasti jokin ihan oikea diagnoosi. Ja koska en ollut itsemurha- vaarassa, ei ollut myöskään mitään perustetta jouduttaa asioiden hoitoa.

Entä mitä nyt ja tästä eteenpäin?

Torstaina 4.4. yritin saada itselleni lääkäriaikaa, sillä enhän tässä enää oikein voi käyttää koulunkaan terveyspalveluja. Ainoa, minkä hoitaja suostui minulle tarjoamaan oli puhelinaika 9.4. päivälle, koska hänen mukaansa ei minun kuulemma tarvitse siellä käydä ja lääkäri päättäköön tarvitseeko minun tulla. Puhelun jälkeen tuli muutama kirosana, sillä sen käynnin olisin tarvinnut, mutta taistelepa taas jaksamattomuudella sitä aikaa… No, puhelinaika tuli ja meni. Tuloksena, minun on varattava aika käynnille (joka piti tietenkin erikseen itsen soittaa!). Tosin, nyt puhuttiin sentään jo lääkityksen aloittamisesta. Sen tarkemmin nimeä en tiedä sun muuta – ainoastaan, että se vaikuttaisi pariin asiaan: niin ahdistukseen, kuin masennukseen. Tuolla samalla käynnillä aletaan uudestaan saaamaan aikaa kunnan psykologille. Ai niin, tämä lääkäriaika on siis 23.4. aamulla. Tarjosivat ensin 29.4. päivälle aikaa, mutta onneksi sain kuitenkin edes tuolle aikaisemmalle. Noh, jonotetaan tässä taas ja katsotaan, mitä tuolloin tapahtuu…