Kiireinen kesäkuu

Kun kesäkuusta kiireinen tuli. Hieman jopa yllättäen. Eipä silti, en valita. Nämä lauseet kuvaavat viime päiviäni aika hyvin.

Lähdetään liikkeelle kuitenkin toukokuun lopulta. Olin toukokuun lopulla vaiheeksi kokemusosaaja-keikalla, joka minulla kesti nelisen tuntia ja pääasiallinen asiointikieli oli englanti. Minusta näissä kokemusosaaja-keikoilla on se hauska puoli, etteivät ne ole oikeastaan koskaan olleet tyystin samanlaisia. Pääsee samalla näin ollen myös haastamaan itseään! Aiheeseen liittyen, postitse kolahti ADHD – liiton kokemustoimintaan liittyvää mainosläpysköjä. Kivaa, että on jotain yleistä lippulappusta tarjolla!

Puoluekokous oli Vantaalla 16.-17.6., jonne minä en tänä vuonna poikkeuksellisesti mennyt. Alun perin en edes hakenut kokousedustajan paikkaa ja ajattelin meneväni, jos edes menen, maksimissaan ”kokousturistiksi”. Ja niinhän sekin jäi lopulta tekemättä, kokousturisteilu nimittäin. Tavallaan olo oli samalla hieman haikeahko, mutta myös rentouttava. Kyllähän näitä tapahtumia tulee jatkossakin, joten eipä hätiä!

Turussa tuli myös piipahdettua eräänä kesäkuisena lauantaina. Puolisko kävi pelaamassa lautapelejä, kokeilin minäkin paria uutta peliä. Muutoin lueskelin kirjaa, rapsuttelin paria koiraa ja hengailin muuten vain.

Testimielessä pistin takapihalle kasvamaan perunan lisäksi salaattia, kesäkurpitsaa, punajuurta, persiljaa ja ruohosipulia. On minulla myös tomaatin ja chilin taimenet kasvamassa. Perunat ovat lähteneet kivasti kasvamaan ja ovatpa myös kesäkurpitsa tehnyt kukkia!

Päädyin hieman yllättäen aloittamaan työkokeilun. Aloitin kesäkuun alkuvaiheessa ja jatkan tätä elokuun puoliväliin saakka. Tässä työkokeilussa teen paljon toimistohommia ja pääpaino on heinäkuussa olevan tapahtuman auttamisessa. Pääsen kokeilemaan uutta aluevaltausta. Olen toki ollut tekemässä ja auttamassa ennenkin tapahtumissa, mutta kyllähän tämä on hieman eri näkövinkkelistä tehtävää työtä. Minua ei haittaa uuden oppiminen, päinvastoin! Samalla pääsee kokeilemaan niin etätyöntekoa, junalla (tai autolla) toimistolla käymistä ja mitä kaikkea. Ja näissäkin tulee hyvin kokeiltua ja opittua, miten oma persoona tehdä tätä työtä toimii: mikä asia minulla toimii ja miten toimii. Mikä on oma rytmi jne. Miten etätyöpäivinä aikataulutus toimii. Mikä on luontevin tapa tehdä asioita. Jännää!

Ps. Nokkosta on tullut kuivattua 11 purkin verran!

 

 

 

Ämpäri, nokkoset, hobitit

#äänityöttömälle  – ämpäri. Nokkosia. Taru Sormusten Herrasta. Niistä on toukokuu tehty.

 

#äänityöttömälle – ämpäri

Kuten alkuvuodesta kirjoitin, olin helmikuun alussa (2.2.2018) #äänityöttömälle – mielenilmauksessa Helsingissä. Josta mukaan matkaan lähti #äänityöttömälle – ämpäri. Minä en ole koskaan, siis en koskaan (!), liikkunut ilmaisten ämpärien toivossa yhtikäs mihinkään. Nythän tuo ämpäri lähti hieman puolivahingossa matkaani. Mitään pitkää jonoa ämpäripisteelle ei ollut ja hieman vitsillä otin kyseisen ämpärin matkaani. Joskin totesin jossain kohtaa mielenilmausta seurassani olleelle Helille, että mitähän minä tuolla ämpärillä tekisin. Että ihanko totta minä kanniskelen sitä koko loppupäivän käsissäni, olin jäämässä mielenilmauksen jälkeen vielä Helsinkiin ja käymässä ennen iltakymmentä lähtevää junaa Tikkurilassakin Heurekassa. Kannettavahan se ämpäri kai on.

Lopulta saimme ajatuksen, että Heli vie ämpärin mukanaan Tampereelle (oli itse palaamassa yhteiskuljetuksessa Tampereelle mielenilmauksessa). Pistimme lopulta ämpärin hänen matkaansa ja taisin todeta vielä, että minulle on aika lailla sama, mitä kyseiselle ämpärille lopulta käy. Aikaa kuluu mielenilmauksesta. Mutta ämpäri pysyy liikkeessä!

Ämpäri seilasi omia reissujaan: se palautui kyllä ensin Tampereelle. Se päätyi Pälkäneelle. Se liikahti jossain vaiheessa Vantaalle. Se liikahti takaisin Pälkäneelle. Ja ties mitä kaikkien näiden liikkeiden välissä! Kunnes eräänä päivänä näin toukokuussa kävin Kehräsaaressa, jossa minua odotti totaalinen yllätys: #äänityöttömälle – ämpäri odotti minua Kehräsaaressa minun nimellä varustettuna! Jo on ollut ämpärillä seikkailut!

 

Nokkosia

Näin toukokuussa on taas alkanut se aika vuodesta, että olen aloittanut nokkosten keräämisen ja niiden säilömisen. Tämä taitaa olla nyt kolmas vuosi, kun kerään nokkosia. Olen varmaan 99 prosenttisesti kuivannut nokkosia ja sen prosentin verran pistänyt pakkaseen. Nyt päätin, että kuivaan kaikki keräämäni nokkoset, sillä niillä minulla näyttäisi olevan selkeästi eniten käyttöäkin. Olen aiempina vuosina keräillyt ja kuivanut mm. vadelmanlehtiä ja satunnaisesti jotain muuta. Mutta jotenkin aina päädyn käyttämään nimenomaan nokkosta.

Päätin myös, että pyrin keräämään tänä vuonna villivihanniksista/-yrteistä nimenomaan nokkosta. Olen käyttänyt nokkosta mm. saippuan teossa, juonut ”teenä”, pistänyt leipätaikinaan, kuin myös pizzapohjaan tai tuorepastataikinaan. Ohjeita ja käyttötarkoituksia on varmasti monia muitakin.

 

Taru Sormusten Herrasta

Tulin käyneeksi myös Turussa teatterissa katsomassa Taru Sormusten Herrasta – näytelmä. Presidentinvaalien aikaan tuli jollain porukalla puheeksi ko. näytelmä ja miten se pitäisi päästä katsomaan, millainen show se oikein onkaan. Eräänä iltana minulle tulikin viestiä, että lähdenkö mukaan katsomaan ja kävisikö minulle 18.5. Ja niin minä päädyin kuin päädyinkin katsomaan höpöttejä Turkuun! En oikeastaan edes oikein tiennyt etukäteen mitä odottaa, vai odottaako mitään näytelmästä. Ehkä ainoa ajatus oli mielenkiinto siihen, miten 3 kirjaa saadaan sovitettua yhdeksi reilun neljän tunnin mittaiseksi näytelmäksi. Mitä otetaan mukaan, mitä jätetään pois. Miten lavasteet? Tai muut ratkaisut? Uhka vai mahdollisuus? Näistä oli etukäteinen ajatus näytelmästä. Ei kun kyytiin kohti Turkua ja n. neljäksi tunniksi kahdella väliajalla istumaan teatteriin!

Mitä sitten pidin? No. Ensinnäkin. Olipa kokemus!  Jos olet menossa vasta syksyllä katsomaan näytelmää, etkä halua minkäänlaista spoilaamista ja/tai mielipidettäni: lopeta lukeminen nyt! NYT!

Aika ei käynyt edes minulle pitkäksi, vaikka hieman kieltämättä kauhistelin itsekseni tuota aikaa. Plussaa pitää antaa ehdottomasti lavastuksesta, se oli oikeasti aivan huippu! Suhteessa niin huimaan lavastukseen Lukitari oli hieman huvittava tai vuorenpeikko… No, ei siitä sen enempää. Muuta kuin että suhteessa muuhun lavastukseen olivat ehkä hieman ”häh?” minulle. Puvustus taas oli jännä: siinä missä hobiteissa se tuntui olevan hyvinkin linjassa ajankuvaan, muutamassa muussa roolissa puvustus ei ollut ihan niin toimiva: turhan räikeää ja nykyaikaista minun makuun – ottaen huomion jälleen jo mainitsemani ajankuvan. Jännää hyvässä ja pahassa oli myös näyttelijätyö: plussaa saavat klonkku, pääosin hobitittai ne mustat ratsastajat! Kaikilla näyttelijöillä taas ei oikein mennyt mielestäni täysin nappiin suoritus. Esimerkiksi Galadrielin hahmo: näytelmässä Galadriel vaikutti minusta vähän turhan ”räjähdän nyt ja heti Frodolle” – vaikkei se niin pitäisi mennä! Gandalfista ja Arwen? Niin no, no niin, niin no. Gandalfin hahmoon olisin kaivannut ääneen ehkä enemmän voimaa ja/tai ”vanhuutta”. Arwenin hahmoon taas osin erilaista lempeyttä ja vähemmän ylimielisyyttä. Juoni hyppeli ajoin hassusti, kuten Klonkku näytelmässä.

Jos pitää pistää johonkin paremmuusjärjestykseen osiot, sanoisin että pidin eniten kolmannesta osiosta, toisena ykkösestä ja hännän huipulle jää kakkososa. Mutta kaiken kaikkeaan, oli silti ihan mielenkiintoista käydä katsomassa näytelmä. Kateeksi ei käy tuota neljäntunnin suoritusta. Tai se mitä jo mietin ennen esitystä: pakkohan jotain on jättää pois, kaikkea et vain voi saada yhteen illan esitykseen! Tai se mitä jo mainitsin: lavastus! Huippua!

Erikseen vielä mainitsen entit, jotka oli vaan niin symppiksiä, ettei tosikaan! Täytyy nyt toki myös ottaa huomioon, että olen lukenut koko Taru Sormusten Herrasta trilogian, katsonut elokuvat (pitkät ja lyhyet versiot), käynyt J.R.R. Tolkienin haudalla ja kuunnellut trilogian äänikirjana. Olisikin toisaalta jännää tietää, onko kokemus eri, kuin jos ei ole lukenut kirjoja läpi ja/tai katsonut elokuvia?

 

Lopuksi

Koska tajusin Taru Sormusten Herrasta olleen jo toinen vuosi putkeen, kun käyn Turussa saakka teatterissa (viime vuonna Tom Of Finland), voinen jo melkein puhua perinteestä! Ehkä pitää jäädä kuulolle, mitä Turku ensi vuonna tarjoaa. Ettei vain teatteri + Turku –perinne pääse ikävästi katkeamaan!

 

Minttusaippuaa ja kirjapalkintoa

Maaliskuu on vaihtunut huhtikuuksi. Vaikka vielä olisi lunta, vein näin huhtikuun alussa sukseni varastoon. Saahan ne sieltä vielä, jos jostain syystä tulisi mentyä vielä hiihtämään. Vaikka kyllähän sinänsä ajatus ”huhtikuu hiihdosta” kuulostaakin hauskalle! Olen joka tapauksessa käynyt edes kävelyillä. Jos ei nyt tule enää mentyä ladulle, niin toivottavasti jatkossakin on lumisia talvia, jotta hiihtämään taas pääsisi!

Aprillipäivänä innostuin tekemään saippuaa kuivatusta mintusta. Ensin tein kuivatusta mintusta ”minttuteetä”. Tähän ”minttuteehen” sekoitin lipeän. Pistin kaikkia aineksia sekoittaessani vielä lisäksi kuivattua minttua mukaan. Seuraavana päivänä pääsin jo kokeilemaan, onnistuiko saippua. Onnistuihan se! Nyt vain pitäisi odottaa toukokuun alkuun saippuan tekeytymistä. Jännää nähdä, muuttuko väri vielä tuosta nykyisestä.

Välillä olen osallistunut internetistä löytyviin arvontoihin ja joskus niistä jopa jotain voittanutkin. Viimeisin voittoni oli kirja, joka oli Juha Hurmeen Niemi. Ihan hauskaa voittaa tuommoinen kaunokirjallisuuden Finlandia – voittajan kirja! Kai tuon on voisi jossain vaiheessa lukea.

 

Hiihtoa ja punajuurisosekeittoa

Kävin tällä viikolla hiihtämässä kahdeksatta kertaa tälle talvelle. Välillä piti jäädä ladun viereen ihastelemaan kaunista talvimaisemaa! Ilmeisesti sports tracker – sovellus ei arvostanut kuvaus-hetkeäni, sillä se ei sitten mitannut koko matkaa. Mutta ihan sama, kivaa oli silti! (Oma arvioni hiihdon pituudelle on n. 6,5 – 7 km. Jos sillä on mitään merkitystä edes loppujen lopuksi.) Keli oli mainio ja fiilis hyvä! Olen positiivisesti yllättänyt itseni käyneeni jo nyt tuon kahdeksan kertaa hiihtämässä, pelkästään tänä talvena. Voi olla, että jollekin se ei ole kerta eikä mikään. Mutta minä en nyt edes halua verrata omaa saldoani kehenkään muuhun kuin itseeni. Joskaan, onko sillä määrälläkään mitään merkitystä? Mutta siinä mielessä saldo on ihan hyvä, sillä ennen tätä talvea olen käynyt tasan kaksi kertaa hiihtämässä peruskoulun jäljiltä. Molemmat kerrat vieläpä eri talvina. Joskohan sitä kohta olisi vielä ihan vaan laskematta kertoja ja ihan vaan hiihtäisi (omaa tahtiaan). Talvi! Mikä ihana tekosyy nauttia hiihtämisestä!

Ilmeisesti en ole ainoa, joka ei halaja Teerivuoren ladulle, jota kävin epätoivoisesti kokeilemassa kerran. Ladulle mentäessä jäin suustani kiinni erään rouvan kanssa, joka myös sanoi, ettei puolisonsa kanssa oikein innostu ko. ladusta. Juurikin sen mäkisyyden vuoksi. Ja että pulkkamäeksi olisi osuva kylläkin.

Olen välillä jäänyt miettimään, että missä on se kuuluisa laturaivo? En ymmärrä! Ainakaan itse en ole, ainakaan toistaiseksi, siihen törmännyt. Mikä on oikeasti ihan hyvä asia. Ilman tätä kuuluisaa laturaivoa jokaisella on kivempi mieli liikkua ladulla. Ainakin itse ajattelen, että kaikilla meillä on tilaa laduille, jokaisen omalla nopeudellaan ja tyylillään. Tietystihän tämä sama ajattelu pätee minun mielestäni mihin tahansa liikkumiseen, oli kyse hölkkäämisestä, uimisesta, hiihdosta, tanssista jne. Kaikilla pitäisikin olla oikeus liikkua juuri sellaisena kuin on ja siihen tahtiin, kuin itse kokee parhaakseen. Ei se liikkuminen katso kokoa, kuntoa, osaamista tai notkeutta.

(Olen välillä tuuminut, että joku ”Hitaat hiihtäjät ry” olisi ihan hauska ryhmä.)

Tein tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa ikinä itse punajuurisosekeittoa. Maukasta, joskin chilistä. En muistanut chilimausteen olleen… Chilistä. Noh, ei se mitään. En minä meinaan sitä tulisuutta pelkää. Tuli vain lähinnä hieman puskista se tulisuus, jonka olin päässyt unohtamaan. Pääasia kuitenkin oli, että maku oli noin yleisesti ottaen ihan kohdillaan omaan makuuni.

 

Vuosi 2018 lähtenyt käyntiin!

Vuosi 2018 on pyörähtänyt käyntiin jo tovi sitten. Heti alkuvuoteen on mahtunut asioita.

Kävin mm. tammikuussa kokemusosaajuus – keikalla Hämeenlinnassa. Oli todella antoisa tilaisuus! Itsestäni tuntui, että kiirehdin omassa puheenvuorossani, sain positiivista palautetta ja oli mahtavaa keskustelua! Kiitos siitä!

Tammikuussa käytiin myös presidentinvaalit. Tulos oli selvä heti ensimmäisellä kierroksella. Itse olisin kaivannut hieman pienempää väliä ykkösen ja toisen sijan välillä. Ja monelle lienee selvä, että itse äänesti Haavistoa. Vaalimökillä tuli taas muutama tunti seistyä ja kahvia keitettyä. Oli tuloksesta mitä mieltä tahansa olin sinänsä tyytyväinen, että puolueena olimme edes toisena! Sekään ei minusta täysin itsestään selvää ole.

Kolmas tammikuusta nostettava asia oli se, että tulipahan käytyä myös Tampereen Työväen teatterin Klubilla katsomassa ”Perjantai” – ohjelman livekuvauksia. Aiheena oli ”Syömään!”, jossa puhuttiin niin nyhtökaurasta, sirkkojen syönnistä, kuin dyykkaamisesta. Yleisöllekin tarjottiin maisteluun sirkkaa, pitihän sitä itsekin kokeilla!

Nyt helmikuu alussa kävin Helsingissä aktiivimallin vastaisessa mielenilmauksessa. Senaatintorilla oli monta muutakin ihmistä, hyvä niin! Olen niin sitä mieltä, että tämä eduskunnassa hyväksytty aktiivimalli on täysin pöyristyttävä, eikä aktivoi ihmisiä. Ei ihmisten tilannetta pitäisi kurjistaa!

Onpa tullut käytyä myös hiihtämässä, olen käynyt nyt neljä kertaa sitten peruskoulun!

En tiedä yhtään, kuinka monta kilometriä olen hiihtänyt. Noh, ehkä se kilometrimäärä ei ainakaan tässä vaiheessa ole se oleellisin asia. Tai se, että olen varmasti hieman hidas tai kömpelö suksien kanssa. Oleellisempaa minusta on nyt se, että edes yritän, nautin ja menen tasan sitä vauhtia, kuin menen. Ehkä ajan kanssa kömpelyyskin vähenee.

 

Vuosi 2017

Vuosi 2017 on lopuillaan. Mitä on jäänyt mieleeni tältä vuodelta? Sitä seuraavaksi hieman pohdin. Asiat eivät välttämättä ole täysin kronologisessa järjestyksessä ja voivat myös mennä hieman päällekkäin keskenään. Varmasti pohdinnoista unohtuu jotain, mutta jospa tässä nyt edes joitain muistaa mainita!

Kuntavaalit

Tänä vuonna oli kuntavaalit, joissa myös itse olin ensimmäistä kertaa ehdolla. Läpi en päässyt, enkä päässyt edes varavaltuutetuksi. Turha kokemus tämä ei silti ollut: tuli koettua millaista on olla ehdolla ja kuinka se eroaa siitä, että tekee toiselle kampanjaa. Ja vaaleja tulee aina uudestaan, jos vain yhtään innostaa lähteä uudelleen ehdolle. Aika näyttää.

Tom Of Finland – musikaali Turussa

Huhtikuussa tuli käytyä Turussa teatterissa katsomassa Tomppa – musikaali. Se oli samalla hyvä irtiotto arjesta. Musikaali oli viihdyttävä. Vähän puolivahingossa pääsin katsomaan samaisen musikaalin myös myöhemmin Tampereen teatterikesässä: olin juuri mustikoita poimimassa, kun sain puhelun eräältä kaveriltani, joka tarjosi minulle seuraansa ja ylimääräistä lippua katsomaan Tomppaa (joka oli vierailevana esityksenä teatterikesässä). Mikäs siinä!

Sienien keruu (myös muille asti)

Sieniä tuli kerättyä ihan mukavasti. Jopa sen verran, että niitä sai jaella myös eteenpäin. Se ei minua oikeastaan edes haittaa. Sienien kerääminen on mukavaa puuhaa ja metsässä oleminen se vasta on ihan mahtavaa. Ja jos itseltäni jää yli sieniä, miksen tarjoaisi niitä eteenpäin?

Huippuvuoret

Elokuun lopulla tuli käytyä viikon verran Huippuvuorilla. Taisin jo aiemminkin sanoa sitä, etten ole oikeastaan koskaan edes ajatellut käyväni ko. paikassa. Mutta lentoliput tuli hankittua ja reissua koettua. Paljon tuli nähtyä ja koettua ja varmasti vielä olisi nähtävääkin! Kiitos niin matkaseuralle, kuin matkaan yllyttäjälle!

Museokortti-kohteita mm. Turku, Kotka, Hämeenlinna, Jyväskylä, Mänttä – Vilppula

Koska puoliskokin hankki jossain vaiheessa Museokortin, olemme käyneet myös yhdessä Museokortti – kohteissa. Joko samalla jo jossain kaupungissa/kaupungin lähellä ollessamme. Tai menneet erikseen tekemään kierroksen kohteeseen.

Saippuakursseja

Saippuakursseja on tänäkin vuonna tullut pidettyä. Niitä on ollut ihan mukava pitää ja näkee ihmisten tekemisen ja onnistumisen iloja. Tai se, miten moni huomaa sen, ettei se lipeä (oikein käytettynä) ihan niin pelottava juttu ole.

Kokemustoiminta: kehittäjä – vaikuttaja kurssi Jyväskylässä

Lokakuussa kävin Jyväskylässä kokemustoiminnan kehittäjä – vaikuttaja – kurssilla. Oli mielenkiintoista kuulla Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin mallista (8 kk koulutus, työ sairaanhoitopiirillä jne), tavata muita kokemustoimijoita ja toki kouluttautua samalla. Kyllä nämä kurssit ja koulutukset antavat lisää eväitä kokemustoimintaan!

Muotialan listoille

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi otettua yhteyttä Muotialan asuin- ja toimintakeskukselle. Ja pääsin myös heidän listoilleen kokemusosaajaksi. Heillä nimi vaihtuu 1.2.2018 Mielen ry:ksi. Joka tapauksessa. Nyt minua voi siis kysellä keikoille niin minulta suoraan, kuin ADHD liito, kuin myös Muotialan kautta! Muistakaa myös käydä tykkäämässä FaceBookissa minun kokemusosaaja – sivusta!

FaceBook

Muotiala

ADHD-liitto ry

2 vuotta ilman masennuslääkitystä

Nopeasti se aika kuluu. Sillä toden totta: näin joulukuussa tuli täyteen jo 2 vuotta ilman masennuslääkitystä. Ei ole jäänyt kauhea ikävä masennusta. Vaikka paljon se opettikin, tuli käsiteltyä monia asioita ja siltä tieltä tietysti jäi käteen ADHD diagnoosi. Mielenterveyden kanssa kamppaileville (sekä heidän läheisilleen) ihan hurjasti voimia!

Nissanilla Jyväskylään

Historian kirjat ovat sekaisin. Hyvällä tavalla! Koska meidän Nissan Leafilla ei olla päästy sukuloimaan Jyväskylään, olemme menneet Tampere – Jyväskylä väliä junalla. Tämä ei tietysti itsessään ole ollut mikään ongelma sinänsä. Minulla ei todellakaan ole mitään julkisilla liikkumista mitään vastaan! Pikemminkin ihan mielelläni niillä liikun. Mutta tosiaan: emme ole päässeet meidän sähköautolla Jyväskylään. Nyt siihen on tullut muutos, sillä Orituvalle ja Patalahteen on ilmestynyt jokin aika sitten pikalaturit! Tämä siis todellakin tarkoittaa sitä, että myös meidän autolla pääsee todellakin Jyväskylään! Tämän välin olemmekin juuri äskettäin käyneet jo kokeilemassakin.

Vielä lopuksi…

Ensi vuotta odotellessa, mitä se tuo tullessaan! Ainakin presidentinvaalit ovat tulossa! Ja ennen kaikkea: mukavaa tulevaa vuotta teille kaikille!

 

Muotialan kokemusosaajatoiminta

Jännää! Eilisestä (29.11.2017) päivästä alkaen minun tiedot/CV löytyvät (ADHD liiton lisäksi) myös Muotialan kokemusasiantuntijat listalta!

Minun oli jonkin aikaa pitänyt ottaa heihin yhteyttä, että mikä heidän tilanteensa ja ajatuksensa on, olisiko minun osaamisestaan heille tarvetta. Vihdoin ja viimein sain otettua yhteyttä ja minua pyydettiin käymään. Niin minä sitten kävin. Juttelimme n. tunnin verran, kävimme läpi mm. omaa kokemusosaajuus – koulutustani. Tuloksena oli se, että minulle näytettiin vihreää valoa heidän listoilleen. Minulle lähetettiin vielä sähköpostiin ”CV”, jonka täytin ja lähetin + jonka he tallensivat järjestelmäänsä. Tietysti näissä on aina se, ettei koskaan voi tietää, tuleeko keikkoja nolla, kolme vai kymmenen. Ajattelen kuitenkin, ettei tästäkään haittaa ole, että minun tiedot ovat niin ADHD liitolla, kuin Muotialalla. Aika näyttää, miten siis tulee käymään keikkojen suhteen!

Lopuksi vielä linkki Muotialan kokemustoimintaan:

Muotiala

Kokemustoimijoiden kehittäjä – vaikuttaja jatkokoulutuspilotti

Olin Jyväskylässä 17.10. kokemustoimijoiden kehittäjä – vaikuttaja jatkokoulutuspilotti – koulutuksessa. Päivän aikana käsittelimme mm., kuinka kokemustoimija voi hyödyntää omaa osaamistaan ja kokemustietouttaan erilaisissa kehittämis- ja vaikuttamistehtävissä.

Itseäni kiinnosti (ja kiinnostaa yhä!) erityisesti Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä käynnissä oleva kehittämistyö, jossa hyödynnetään kokemusasiantuntijuuden palvelumallia. Kyseisen palvelumallin ideana on saada kokemusasiantuntijoiden käyttö juurrutettua palvelujärjestelmään ja tätä TEKES tukee vuosina 2015 – 2017. Ideana on palveluiden käyttäjien tunnistaminen ja huomioiminen, jonka kehittämistyötä tehdään kokemusasiantuntijoiden ja vertaisten kanssa. Jyväskylän yliopiston kanssa yhdessä taas tutkitaan kyseisen toiminnan vaikutusta. Meneillään oleva kehittämistyö on siis palkkiollista kokemusasiantuntijoille ja toimintaa koordinoi sairaanhoitopiiri. Olisi kyllä hyvinkin mielenkiintoista saada vastaavaa myös Pirkanmaalle!

Mutta niin. Päivän aikana kävimme Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä olevan kehittämistyön lisäksi läpi myös mm. kasvua asiantuntijaksi, oman kokemuksen kokemusta + tunnistamista + jäsentämistä + hyödyntämistä, toimimista kokemusasiantuntijana, kuinka eri tehtävät eroavat toisistaan jne. Päivän aikana käytäviä asioita oli todella paljon! Omasta diagnoosista huolimatta tavallaan pidän, että koulutuksen aikana nimenomaan kouluttaudutaan, olisi asiaa ja niiden käsittelyyn voinut käyttää vaikka toisen päivän lisää. Ja ehdottomasti tämmöiselle koulutukselle toivoisin jatkoa.

 

Täällä lisää ja jo mainittua Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mallista

 

Todistus päivästä

ADHD – viikko

Hyvää ADHD – viikkoa!

Tällä viikolla vietetään kansallista AD(H)D – viikkoa. Tämän vuoksia ajattelin myös itse kirjoittaa aiheesta parisen riviä.

Kuten varmasti moni tietääkin, ADHD on tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö. ADHD on neuropsykiatrinen häiriö ja ydinoireisiin kuuluvat yliaktiivisuus, tarkkaamattomuus ja impulsiivisuus. Jokaisella ADHD henkilöllä oireet painottuvat ja näin ollen näkyvät eri tavoilla eriasteisena

Näin ADHD – viikon iloksi voinkin taas muistutella teitä siitä, että olen ADHD – kokemusosaaja! Minua siis todellakin voi kysellä eri tilanteisiin pitämään puheenvuoroa/esiintymään/juttelemaan ADHD:sta. Oma osaaminen on siinä, mitä on saada aikuisena diagnoosi (miten tähän tultiin, mitkä asiat vaikuttavat mihin, sivuoireet jne). Tietysti voin ihan yleiselläkin tasolla puhua diagnoosista. Minua voi kysellä joko ADHD – liiton kautta tai vaikka suoraan minulta.

Näin ADHD – viikkoon liittyen, olen paikalla la 14.10. klo: 13 – 16 Tampereella Omavoimassa AD(H)D – kirjokahvilassa. Kirjokahvilassa on lämpimän juoman ja pienen purtavan lisäksi tarjolla tietoutta AD(H)D:sta ja mukaan voi tulla yksin tai yhdessä jonkun/muiden kanssa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa moikkaamaan!

Syyskuun puolessa välissä sain tiedon päässeeni kokemustoimijoiden kehittäjä – vaikuttaja jatkokoulutuspilottiin. Mitä tästä kumpuaa, selvinnee varmasti myöhemmin!

 

Omavoima

ADHD – liitto, kokemusosaajuus

Minun sähköposti: etunimi.sukunimi [at] gmail.com

 

HUIPPUVUORET 21. – 28.8.2017

Nyt on Huippuvuorten reissu tehty. Viikko meni nopeasti. Matkan aikana tuli nähtyä ja koettua ties mitä. Viikon aikana tuli myös naurettua ihan tajuttomasti. Mikä lie arktinen hulluus iski?

Ja heti tähän väliin: isot kiitokset vielä Rainelle yllytyksestä reissuun, oppaana toimimisesta ja kaikesta muusta mahdollisesta! Sissille myös rapsutukset. Reissuun oli helppo lähteä, reissussa oli helppo olla! Myös Sallalle hurjasti kiitoksia matkaseurasta! Kiitos jokaiselle osapuolelle myös hyvistä keskusteluista, mitä kävimme!

Pääpaino tekstissäni on päiväkohtaisista tekemisistä ja kokemisista. Loppuun kirjaan vielä ajatuksia ja fiiliksiä koko matkasta. Saattaa olla, että jotain pientä on unohtunut pois, mutta jospa edes suurin osa tapahtuneesta tulee kirjoitettua!

Kuvagalleria reissusta löytyy täältä: https://photos.app.goo.gl/FUCC7gb94dSI1vYz1

20. – 21.8.2017

Koska lento Huippuvuorille Longyearbyeniin oli varhain maanantaina aamulla (klo: 7.40), menimme Sallan kanssa jo sunnuntaina 20.8. Vantaalle hotelliin nukkumaan. No, eipä sitä kumpikaan meistä juurikaan nukutuksi saanut.

Lentoyhtiönä toimi Norwegian. Suoraa lentoa Helsinki – Vantaalta Huippuvuorille ei ole, vaan se vaatii (ainakin tällä hetkellä) vaihdon. Meillä vaihto tapahtui Oslossa.

Helsingin päässä vakuuteltiin, että meidän täytyisi itse siirtää Oslossa ruumassa olevat rinkat vaihtolennolle. Hieman olo oli hämmentynyt tästä. Yleinen käytäntö kun on kai se, että jos menee saman lentoyhtiön jatkolennolle ja se on samassa lentolipussa, ei tällaista tarvitse tehdä. Osloon päästyämme kävimme varmistamassa tämän väitteen. Oslossa meille sanottiinkin, ettei todellakaan tarvitse itse siirtää, vaan he hoitavat sen. Menomatkalla tietysti tämä aiheutti lisää jännityselementtejä, sillä vaihtoaikamme oli 45 min luokkaa. Tämä lisäsäätäminen oli yksi tekijä, mikä aiheutti meille tolkuttoman kiireen, jotta ehtisimme jatkolennolle. Eipä siinä muu auttanut, kuin juosta. Selässä käsimatkatavaroihin kuuluvat reppumme ja jaloissa pitkävartiset vaelluskengät. Oslossa kiirettämme ei varsinaisesti auttanut passintarkastukset, pitkävartisten kenkien riisumiset ja uudelleen pukemiset sun muut säätämiset. Mutta kuin ihmeen kaupalla ehdimme kuin ehdimmekin jatkolennolle!

Pääsimme siis perille Huippuvuorille, myös rinkat saapuivat perille samalla lennolla! Vastassa meitä odotti Raine, joka oli meidät yllyttänyt reissuun. Hän oli lupautunut toimimaan tällä viikolla meille oppaana.

Viikon aikana tulisimme yöpymään Longyearbyenin leirintäalueella teltassa. Kyseinen leirintäalue sijaitsee suoraan lentokentän alapuolella. Matkan taittaa kävellen muutamassa minuutissa.

Leirintäalueelle päästyämme heitimme kamppeet telttaan ja suuntasimme leirintäalueen tupaan juomaan lämmintä juomaa ja tuumimaan loppu- ja seuraavaa päivää. Hieman levähdettyämme ja juotuamme lämmikettä, suuntasimme kylille ihmettelemään paikkoja ja syömään lounasta. Menomatkan kylille taitoimme auton kyydillä, paluumatkan taitoimme jalan ns. ”alakautta”. Seuraavalle päivälle oli ajatus lähteä kipuamaan vuorille ja ihmettelemään jäätikköä…

Saapuminen

 

22.8.2017

Ensimmäinen yö teltassa hetkeen meni hieman hakiessa tuntumaa. Uusi makuupussi (ja kuinka lämpimänä se oikeasti pitää!), yötön yö, uusi paikka ja tajuttoman kova tuuli eivät varsinaisesti auttaneet asiaa. Mutta kyllä sitä nukuttuakin sai yön aikana.

Tänään tiistaina kävimme Sallan, Rainen, Sissi –koiran ja neljän muun ihmisen kanssa kävelemässä Sarkofagen – nimisellä vuorella. Alas tullessamme koukkasimme Longyerbreen – jäätikölle ja sitä kautta alas maan tasalle. Itse yllätyin, miten rankaksi koin vuoren päälle kipuamisen. Siitäkin huolimatta, ettei se ole maailman haastavin vuori… Hieman ärsytti oma hitauteni, vaikka tiesin että menisin tasan sitä vauhtia, mihin kykenen. Enemmän olisi toki ärsyttänyt, jos olisin luovuttanut, enkä olisi edes yrittänyt hitaudesta huolimatta kiivetä huipulle! Tietysti itsensä haastaminen oli kivaa ja olihan maisemat tuon vuoren päältä mahtavat. Matkan varrella tuli jätettyä pariin kirjaseen oma nimikin. Reissulla tuli myös testattua, että ennen reissua ostamani pitkävartiset vaelluskengät kestävät niin mutaa, kuin vettä (ylitimme nimittäin parit pienet purot matkan varrella).

Palattuamme Longyearbyenin keskustaan, minä ja Salla jäimme vielä Kroa – nimiseen ravintolaan syömään älyttömän hyvää pizzaa. Ennen pizzalle menoa näimme kadulla pienen koiranpennun, joka oli näemmä lähtenyt karkuteille läheiseltä talosta. Saimme pienen ihasteluhetken jälkeen palautettua pennun takaisin omistajilleen.

Leirintäalueella tuli käytyä pesulla, syötyä lisää ja ihasteltua yötöntä yötä.

Maisema Sarkofagenilta kohti keskustaa
Unikko

23.8.2017

Jalat tuntuivat edellisen päivän vuorireissun jäljiltä kipeähköltä. Myös kurkku tuntui kipeältä.

Päivällä kävimme Sallan ja Rainen kanssa siivoamassa leirintäalueen luona olevaa rantaa sinne huuhtoutuneista roskista. Ja niitä roskiahan riitti, keräsimme niitä kolmen ison jätesäkillisen verran! Ihan uskomatonta, kuinka paljon roskaa löytyi suhteellisen pieneltä alueelta.

Roskien siivoamisen jälkeen istahdimme hetkeksi leirintäalueen sisätiloissa. Tässä välissä leirintäalueen emäntä tuli meidän luo esittelemään meille juuri paikalle ilmaantuneen suomalaisen nuoren miehen. Hän oli kotoisin Turusta ja tullut ”katselemaan, mikä tämä paikka oikein on” – tyylillä. Mikäs siinä!

Tämän jälkeen lähdimme käymään keskustassa asioilla (nappasimme turkulaisen mukaan). Itse hankin merinovillasta tehdyt pitkät alushousut, pitkähihaisen paidan, sekä lyhythihaisen paidan. Paluumatkan leirintäalueelle kävelimme puolestaan ”yläkautta”. Huomio kiinnittyi maisemien ihailun lisäksi lenkkeilijöihin, joita tuli muutama kappale vastaan.

24.8.2017

Oma päivä meni lepäillessä leirintäalueella, olin kuin olinkin saanut pöpön päälleni: kurkku kipeä, olo muutoinkin kipeähkö. Tietysti semisti otti päähän, että olin kiikun kaakun, jaksaako lähteä käymään Siemenholvilla, ampumaradalla ja NASA:n palluroiden luona. Päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, että lepopäivä mun kohdalla voisi tulla tarpeeseen.

Eikä sillä, muiden ollessa edellämainituissa paikoissa, minä mm. nukuin n. 1,5 tunnin päiväunet, lueskelin muutaman sivun kirjaa, join lämmintä juomaa ja ihmettelin leirintäalueen menoa. Totesinkin, että vaikkei leirintäalueella mitään kummempia tapahtunutkaan päivällä, oli se omalla tavallaan ihan jännää seurattavaa se. Sen verran jaksoin käydä ulkoilemassa, että kävin lentokentällä wi-fi:n ääressä.

Olin yllättynyt, että vaikka päivä meni lepäillessä ja päiväunia ottaessa, minulla oli yllättävän kova nälkä illalla! Mutta niinhän se taisi olla, että ulkona kylmässä kuluttaa jopa nukkuessaan enemmän energiaa, joten sen suhteen ei liene ollut ihme tuo nälkä.

Telttaleiri

25.8.2017

Olo on yhä kipeä, joten tällä ololla nyt varmaan mennään loppuaika täällä reissussa. Aamu oli pilvinen, mutta kyllä se aurinkokin lopulta näyttäytyi.

Päätimme pitää museokierroksen. Ajattelimme liikkua taksilla leirintäalueen ja keskustan väliä ja mennessä kävimme Siemenholvin luona, jotta minäkin pääsisin näkemään kyseisen betonimöhkäleen. Tulipahan siellä siis kuitenkin minunkin käytyä! Taksikuski ei hurjasti nopeusrajoituksista välittänyt, joten ajoimme ihan hullua nopeutta. Ainakaan itse en oikein tiennyt, pelottiko vai naurattiko enemmän olla kyydissä. (Vai sekä että?)

Keskustassa kävimme kahdessa museossa: Svalbard museum ja North Pole Expedition Museum. Molemmissa museoissa kävimme Sallan kanssa, ensimmäisessä mainitussa oli myös turkulainen mukana. Museoitumisen jälkeen kävimme kaikki yhdessä ”sushi KITA” – nimisessä paikassa sushilla.

Illalla minä ja Salla kävimme naku-uinnilla leirintäalueen rannassa. Tästä ilosta saimme oikein diplomit mukaamme (ja ilmaisen lämpimän suihkun)! Rannalle kuvia tuli mahakippurassa nauravan Rainen lisäksi ottamaan italialainen valokuvaaja (luvan kanssa tietysti).

Samaan aikaan olisi ja ei olisi jännää tietää, päätyykö kuvat johonkin käyttöön. Jäämeren suolaisuus pääsi hieman yllättämään. Tietenkään en ajatellutkaan, että jäämeren vesi olisi makeaa, vaan nimenomaan suolaista. Mutta sen suolaisuuden määrä yllätti, sen verran sitä ehti mennä suuhun siinä käkätyksen (ja kiljahtelun) lomassa.

Ai niin, se veden lämpötila? Se oli + 6 °C, ilman lämpötila oli + 7,9 °C.

Museo ja yliopisto

26.8.2017

Minä ja Salla kävimme tänään koko päivän kestävällä venereissulla. Matkan kohteena oli vuonna 1998 autioitunut venäläinen hiilikaivoskaupunki Pyramiden. Reissu alkoi klo: 8.15 pintaan lentokentän pihalta, josta turistibussi nappasi meidät kyytiin. Bussin odottaminen tuntui tuskaiselta: päivä alkoi rännän kaltaisella sateella. Hrrrr! Nopeasti ilma kuitenkin alkoi parantumaan päin. Hyvä niin. Bussilla haimme vielä muut matkustajat, jonka jälkeen pääsimme ”Polar girl” nimiseen paattiin.

Menomatka Pyramideniin kesti n. 3 tuntia, jonka aikana bussissa + laivassa ollut opas kertoili erinäisiä tarinoita. Alkumatkalla oli hieman aallokkoista, mutta sekin tyyntyi matkan edetessä. Menomatkalla näimme mm. lunneja! Nopeita veijareita, en oikein edes ehtinyt ottamaan niistä kuvaa. Yllätyin itse lunnin koosta: olin tietysti tiennyt sen olevan pienehkö, mutta silti lunnin pienuus pääsi hieman yllättämään!

Pyraminedilla meitä odotti toinen opas, jonka perässä koko porukka käveli n. 2 tunnin verran. Tuon kahden tunnin aikana kävimme mm. Lenin patsaalla, Kulttuuritalolla, kanttiinilla ja Pyramiden hotellilla. Sekä kulttuuritalolla, kanttiinissa ja hotellilla meillä oli hieman aikaa kävellä ja kierrellä omaan tahtiin ja ihmetellä paikkoja. Ennen Pyramiden hotellia näimme myös lokkien valtaaman talon, mitä lähemmäs ko. taloa käveli, sitä hurjemmaksi haju kävi. Niin jäätävälle lokkien uloste haisi, että tuli oikeasti jopa huono-olo!

Lähtiessämme takaisin Longyearbyeniin ajoimme lähemmäs Nordenskiöldglacieria (jäätikkö Pyramidenian kohdilla), jonka näimme menomatkalla. Oli villin näköistä, kun meri heijasti sinistä väriään jäätikköön, joka saa jäätikön näyttävän erikoisen sinisen sävyiseltä. Tätä hetken aikaa ihasteltuamme olikin aika syödä meille valmistettu lämmin ruoka.

Jokin aika syömisen jälkeen se sitten tapahtui: me näimme kolme (3) jääkarhua! Emo ja kaksi pentua! Siellä ne tallusteli! Jonkin matkan päässä rannalla! Eivät juurikaan meistä (tai laivasta) välittäneet. Kunhan tallustelivat menemään. Olihan se oikeastaan aika huikeaa nähdä jääkarhu ihka oikeasti luonnollisessa elinympäristössään! Veti hieman hiljaiseksi. Joskin tietysti samaan aikaan huomasi, miten sitä itse suhtautuu tämän päiväisen tyyliseen veneretkeen: veneestä nähtynä jääkarhu on vielä ”kiva tapa” nähdä otus jne. Sitten taas toisaalta itse en voi mitenkään välttyä ajatukselta, että halutaanko me totuttaa esim. jääkarhut oikeasti ihmisiin? Vaikkakin, että näimme ne veneestä. Ja onhan veneestä nähtynä jääkarhu omassa elinympäristössään osin eri juttu, kuin vaikkapa eläintarhassa. Mutta silti. Halutaanko me silti päästä totuttamaan esim. juuri jääkarhu edes tähän?

Takaisin mantereelle ja leirintäalueella saavuimme n. 19.00 aikaan. Itse jäin vielä hetkeksi lentokentälle (jonne bussi jätti minut ja Sallan) wi-fi:n ääreen.

Myöhemmin illan aikana saimme vielä Rainen uimaan! Koko viikon ajan oli tyyppi itse uhonnut menevänsä, jos ”uintiennätys on menossa rikki!” (leirintäalueella yritetään vuosittain rikkoa edellisen kauden ennätys) –> nythän se ennätys oli yhtä vaille menossa rikki! Nyt oli minun ja Sallan vuoro nauraa maha kippurassa ja yllyttää toista uimaan. Oli se sen arvoistakin! Kiitos vaan nauruista Raine!

Hylätyn Pyramidenin maisemia
Jäätikköä
Lisää jäätikköä
Jääkarhuemo kahden pennun kanssa!

27.8.2017

Tänään nukuimme pitkään. Mennessäni leirintäalueen sisätiloihin, näin naalin juoksevan lentokentältä tulevan mäen kohdalla! Jäin hetkeksi seisomaan ja ihmettelemään, näinkö minä oikeasti juuri naalin (ja mihin ihmeeseen se oikein oli menossa?)! Sisälle mentyäni selvisi, että olin naalin oikeasti nähnyt.

Hitaan aamun jälkeen lähdimme Sallan, Rainen ja Sissi – koiran kanssa käymään kävelyllä ja maisemien ihmettelyreissulla Adventdalenin tundralla. Teoriassa tuolla olisi voinut olla mahdollista nähdä poroja. Niitä emme kuitenkaan nähneet. Yhtenä syynä tähän on todennäköisesti juuri alkanut metsästyskausi. Mutta ei se mitään, maisemat olivat kohdillaan joka tapauksessa. Näimme myös maassa edesmenneet rautatiekiskot. Tai pultteja siitä.

Tundralta kävelimme Longyearbyenin keskustaa kohden. Ohitimme matkan aikana myös huskytarhan. Kova haukunta kävi meidän kävellessä ohi. Keskustassa kävimme vielä syömässä.

Palattuamme leirintäalueelle saimme kuulla, että olimme menneet ristiin muutaman maitovalaan kanssa! Äh. No, aina ei voi voittaa.

Ei näkynyt poroja Adventalenilla.

28.8.2017

Päivä menikin käytännössä matkatessa takaisin Suomeen…

Hei hei!

Yhteenvetoa

Kuten jo alussa totesin: viikko toden totta meni nopeasti. Vaikka olen aiemminkin käynyt pohjoisessa ja nukkunut teltassa (myös pohjoisessa), niin nyt olen käynyt ja nukkunut teltassa pohjoisimmassa kolkassa mihin tällainen tavallinen tallaaja oikeastaan voi päästä! Olihan se kieltämättä aika hurja paukku ”äkkiseltään” mennä, olla ja nukkua teltassa arktisella alueella! Jo pelkästään tämä oli kokemus. Kun tähän lisätään kaikki se nähty ja koettu päälle, niin huhhuh.

Samalla oli hyvä tekosyy pitää taukoa netissä roikkumisesta: olin päättänyt mennä käymään netissä vain, kun olen wi-fi:n äärellä.

Lisäksi oli jännää pitkästä aikaa kokea yötön yö, Longyearbyenissa tämä kesti 24.8. asti. Vaikkei nyt tietenkään täysin pimeää ollutkaan vielä koko aikana, mitä olin Huippuvuorilla. Olihan se hassua nähdä läpi yön vaikkapa teltassa. Toisaalta tämä tarkoitti myös sitä, että nukkuessaan sitä mielellään käytti unimaskia, jotta sai astetta paremmin nukuttua. Oli myös jännä huomata, miten viikon aikana itse totuin teltassa nukkumiseen: joka yö tuntui toistaan helpommalta. Ja miten minulla, herkkäuniselle, uni maistui hyvin!

Pelottiko reissu? Ei. En oikeastaan edes tajua, miksi olisi pitänyt pelätä. Jääkarhut, saattaisi joku sanoa. Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että liikuimme loppujen lopuksi aika ”turvallisilla alueilla” ja, että (lauantain veneilyä lukuunottamatta, joskin silläkin reissulla oli varustukset kunnossa) meillä oli Raine aseen (ja koiran) kanssa matkassa. Jotenkin sitä ajattelee, että missä tahansa voi sattua mitä tahansa. Ja vaikka Huippuvuorilla onkin jääkarhuja enemmän kuin ihmisiä, ei me niiden kanssa kävellä jatkuvasti rinta rinnan Longyearbyenin keskustassa. Jääkarhu on tietenkin jo sinänsäkin todellinen uhka tuolla ihmiselle, mutta sitä varten on myös paikallisilla varustukset ja toimintaohjeet kunnossa. Myös Longyearbyenin leirintäalueella nukuin levollisin mielin. Mikään näistä ei tietenkään missään nimessä tarkoita minkäänlaista uhoamista tai välinpitämättömyyttä vaarojen osalta. Tietysti vaarat on otettava huomioon asiaan kuuluvalla tavalla, ehdottomasti!

Maisemat olivat mielestäni samaan aikaan niin karuja, mutta myös kauniita. Vuoria, vuoria, vuoria! Ja lumisia vuortenhuippuja! Matalaa kasvustoa. Sään vaihtelut päivän aikana.

Koko aikana en kaivannut tv:tä, en musiikkia, en uutisia. Oli nautinto olla loppujen lopuksi aika kaukana kaikesta itselleen normaalista ympäristöstä. Oli jylhät maisemat, oli tundraa, oli ties mitä nähtävää.

Sinänsä ei varmaan ole yllättävää, että viikon aikana sitä tuli pohdittua itsekseen luonnon monimuotoisuutta, luonnon suojelua, arktista aluetta. Miten me voimme omilla valinnoillamme joko suojella, tai tuhota tämän pallon. Tai miten hurjalta se toden totta tuntui, että itse olen päässyt arktiselle alueelle ja todellakin nähnyt jääkarhun aidossa ympäristössään. Ja kuitenkin toivonut, että kyseinen eläin saisi myös asua ympäristössään mahdollisimman vähän häirittynä, eläen lajityypillistä elämäänsä. Samalla tiedän kyllä, että olen nähnyt lopulta vain pienen viipaleen siitä kaikesta, mitä arktisella alueella voi nähdä ja kokea.

Reissu oli aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Tästä tekstistä puuttuu aivan varmasti vielä paljon siitä, mitä reissulla oli ja tapahtui. Toivottavasti tästä kuitenkin välittyi edes pienehkö lohkare kokemastani.

Oli jännä huomata omalla kohdallani, miten ”vain” viikon reissun jälkeen paluu Suomeen tuntui todella oudolta: jo kymmenen jälkeen oli pimeää, pimeää! Ja lämpimämpää! Lisäksi outoa oli se, että mukana oli vain rinkka ja reppu. Mukana ei ollutkaan enää asetta (ja koiraa)! Olo oli melkein alaston.

Ja kyllä, totta kai kotiin oli kiva myös palata, yhtä ainutlaatuista kokemusta rikkaampana!

Todistus jäämeressä uimisesta!

Lisähuomioita ja nippelitietoa Huippuvuorista:

1.) Huippuvuorilla ei synnytä tai kuolla synnytys tapahtuu mantereella, jonne raskaana oleva menee n. kk ennen laskettua-aikaa. Paluu tapahtuu, kun ollaan synnytetty ja kaikki on ok (valtio maksaa kulut). Kuoleman koittaesssa tuhkaus on ok, luita ei ikiroutaan.

2.) Ase saa olla mukana taksissa ja ravintolassa (ase henkilökunnalle ravintolassa), keskustassa aseen voi jättää ruokakauppaan säilöön.

3.) Asukkailla käytössä viinakortti, turistit voi ostaa alkoholia lentolipulla (viina myydään ruokakaupan sisällä olevassa erillisessä kaupassa).

4.) Huippuvuoret (norjaksi Svalbard) sijaitsee Pohjoisella jäämerellä ja on Norjalle kuuluva saaristo. Sen kolmella saarella on asutusta: Länsimaa (norjaksi Spitsbergen), Hope ja Karhusaari. Huippuvuoret löysi vuonna 1596 hollantilainen löytöretkeilijä ja kartografi, Willem Barents.

5.) Longyearbyenissa sijaitsee myös Huippuvuorten siemenholvi, joka aloitti toimintansa vuonna 2008. Siemenholviin on tarkoitus säilöä talteen koko maapallon kaikkien viljelyskasvien siemenet.

6.) 1920-luvun aikana Svalbard-sopimuksen nojalla Norjan ylivalta Huippuvuorilla tunnustettiin ja alue demilitarisoitiin. Svalbard-sopimus astui voimaan suurkäräjillä hyväksytyn Svalbard-lain myötä.

Huom! Kuvagalleria reissusta löytyy edelleen täältä: https://photos.app.goo.gl/FUCC7gb94dSI1vYz1