Alkuvuosi 2022

Vuotta 2022 on kulunut aivan juuri jo kaksi kuukautta. Enkä ole saanut aikaan kirjoittaa kuulumisia tältä vuodelta.

Heti vuoden alkuvaiheilla kävimme Jyväskylässä visiitillä sukuloimassa.

Aluevaalit tulivat ja menivät. Tokihan itse kävin äänestämässä, perinteisesti jo ennakkoon.

Tammikuussa piti olla Stam1nan keikka Pakkahuoneella, mutta ei liene yllättäävä, että keikkaa jouduttiin siirtämään. Josko syyskuussa olisi parempi onni!

Hiihtämään en ole mukamas joutanut tänä talvena, enkä siis tämänkään vuoden puolella. Jos tulen ehtimään, se on ok. Ja jos mukamas en, sekin on minusta vallan ok. En halua ottaa mitään stressiä asiasta. Kävelyllä olen kyllä käynyt. Useinkin.

Olen käynyt, kävellen, myös Ikurissa katsomassa hienoakin hienompaa ”Tiitiäisen metsäpolku” jääveistoksia. Päiväsaikaan tosin, mutta katsomassa kuitenkin. Hienojahan ne oli myös päiväkseltään.

Helmikuun alussa tuli tehtyä pitkästä aikaa saippuaa. Tein kaakao-karpalo ja nokkonen-horsma-vadelmanlehti-metsämansikanlehti versiot. Pian ovatkin jo kypsiä käyttöön!

Kävimme eräs maanantai Museokortilla pitkästä aikaa Heurekassa. Oli kyllä todella rauhallinen maanantai iltapäivä käydä siellä taannoin.

Yksi ilta oli myös kokemustoimijoiden netti-tärskyt. Oli mukavaa nähdä etänäkin muita kokemustoimijoita ja työntekijöitä!

Kävin hieman ekstemporee tässä teattereiden avaudutta katsomassa Tampereen teatterissa Niskavuoden Heta – esityksen. Nimenä Niskavuori on tuttu, mutta en ole yhtään elokuvaa katsonut. Oli silti ihan viihdyttävää käydä tämä kaksituntinen esitys katsomassa.

Maaliskuussa aloitan työt toistaiseksi voimassa olevalla sopparilla.

Lyhyt oli nyt tämä postaus. Mutta jotenkin tuntuu, ettei oikein kummempia ole tapahtunutkaan. Hieman kulttuuria, töissä käymistä ja kotona elpymistä. Sekä ulkoilua.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *