Minttusaippuaa ja kirjapalkintoa

Maaliskuu on vaihtunut huhtikuuksi. Vaikka vielä olisi lunta, vein näin huhtikuun alussa sukseni varastoon. Saahan ne sieltä vielä, jos jostain syystä tulisi mentyä vielä hiihtämään. Vaikka kyllähän sinänsä ajatus ”huhtikuu hiihdosta” kuulostaakin hauskalle! Olen joka tapauksessa käynyt edes kävelyillä. Jos ei nyt tule enää mentyä ladulle, niin toivottavasti jatkossakin on lumisia talvia, jotta hiihtämään taas pääsisi!

Aprillipäivänä innostuin tekemään saippuaa kuivatusta mintusta. Ensin tein kuivatusta mintusta ”minttuteetä”. Tähän ”minttuteehen” sekoitin lipeän. Pistin kaikkia aineksia sekoittaessani vielä lisäksi kuivattua minttua mukaan. Seuraavana päivänä pääsin jo kokeilemaan, onnistuiko saippua. Onnistuihan se! Nyt vain pitäisi odottaa toukokuun alkuun saippuan tekeytymistä. Jännää nähdä, muuttuko väri vielä tuosta nykyisestä.

Välillä olen osallistunut internetistä löytyviin arvontoihin ja joskus niistä jopa jotain voittanutkin. Viimeisin voittoni oli kirja, joka oli Juha Hurmeen Niemi. Ihan hauskaa voittaa tuommoinen kaunokirjallisuuden Finlandia – voittajan kirja! Kai tuon on voisi jossain vaiheessa lukea.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *