Vuosi 2018 lähtenyt käyntiin!

Vuosi 2018 on pyörähtänyt käyntiin jo tovi sitten. Heti alkuvuoteen on mahtunut asioita.

Kävin mm. tammikuussa kokemusosaajuus – keikalla Hämeenlinnassa. Oli todella antoisa tilaisuus! Itsestäni tuntui, että kiirehdin omassa puheenvuorossani, sain positiivista palautetta ja oli mahtavaa keskustelua! Kiitos siitä!

Tammikuussa käytiin myös presidentinvaalit. Tulos oli selvä heti ensimmäisellä kierroksella. Itse olisin kaivannut hieman pienempää väliä ykkösen ja toisen sijan välillä. Ja monelle lienee selvä, että itse äänesti Haavistoa. Vaalimökillä tuli taas muutama tunti seistyä ja kahvia keitettyä. Oli tuloksesta mitä mieltä tahansa olin sinänsä tyytyväinen, että puolueena olimme edes toisena! Sekään ei minusta täysin itsestään selvää ole.

Kolmas tammikuusta nostettava asia oli se, että tulipahan käytyä myös Tampereen Työväen teatterin Klubilla katsomassa ”Perjantai” – ohjelman livekuvauksia. Aiheena oli ”Syömään!”, jossa puhuttiin niin nyhtökaurasta, sirkkojen syönnistä, kuin dyykkaamisesta. Yleisöllekin tarjottiin maisteluun sirkkaa, pitihän sitä itsekin kokeilla!

Nyt helmikuu alussa kävin Helsingissä aktiivimallin vastaisessa mielenilmauksessa. Senaatintorilla oli monta muutakin ihmistä, hyvä niin! Olen niin sitä mieltä, että tämä eduskunnassa hyväksytty aktiivimalli on täysin pöyristyttävä, eikä aktivoi ihmisiä. Ei ihmisten tilannetta pitäisi kurjistaa!

Onpa tullut käytyä myös hiihtämässä, olen käynyt nyt neljä kertaa sitten peruskoulun!

En tiedä yhtään, kuinka monta kilometriä olen hiihtänyt. Noh, ehkä se kilometrimäärä ei ainakaan tässä vaiheessa ole se oleellisin asia. Tai se, että olen varmasti hieman hidas tai kömpelö suksien kanssa. Oleellisempaa minusta on nyt se, että edes yritän, nautin ja menen tasan sitä vauhtia, kuin menen. Ehkä ajan kanssa kömpelyyskin vähenee.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *