LähiruokaREKO tilailuja

Tuli käytyä jälleen noudettua lähiruokaREKO:n tilaus.

Tällä erää hankin simaa, ruisleipää ja kolmea erilaista munaa: ankan-, viiriäisen- ja kananmunia. Itse asiassa mä en ole oikein koskaan ollut siman suurin kuluttaja, en jotenkin ole siitä välittänyt. Ajattelin kuitenkin antaa nyt tilaisuuden tälle juomalle: kyse ei kuitenkaan ole mistään ns. kaupan valmiista juomasta, vaan itse tehdystä. Ja samalla ajattelin, että meidän talouden kulutuksella ei ole oikein järkeä litratolkulla simaa à yksi pullo lienee sopiva määrä kokeilumielessä. REKO:n kautta hankkimani ruisleipä puolestaan on ennestään tuttu tuote ja hyväksi koettu. Sitäpä piti jälleen hankkia. Mitä kananmuniin tulee, eipä niissä itsessään ole mitään uutta itselleni. Mutta tilasinpa niitäkin tässä samalla kuitenkin. Samalla ostin kokeilumielessä ankan- ja viiriäisenmunia. Niitä en muista kokeilleeni aiemmin. Eli nyt on hieman jo tuttua juttua, mutta myös vähän uuttakin! Ja mieluusti itse maksan suoraan tuottajille tuotteista suuremman hinnan, mitä saisivat kaupanhyllyltä ostettuna. Ainahan ihan kaikkea ei tule saaneeksi ja/tai hankkineeksi REKO:n kautta. (Ja varmasti olen joissain tuotteissa hieman vuodenajastakin riippuen eroja, mitä sattuu saamaan.) Tietysti tämä on yksi tapa edes joitain tuotteita hankkia muualta, kuin ruokamarkettien hyllyltä. Viime aikoina en ole edes muita jauhoja käyttänytkään, kuin REKO:sta hankkimia. Suurin osa munistakin tulee hankittua REKO:sta. Ja pitkälti mm. perunat ja se vähäinen määrä punaistaliha, mitä meidän taloudessa kuluu….

Suosittelenkin siis, jos vain on yhtään mahdollista käyttää REKO:a hyväksi, tee niin! Ota siis ihmeessä selvää sinun lähiruokaREKO – renkaasi!

Ps. Minun ”lähiruokaREKO” renkaani on Tohlopin lähiruokarengasREKO 🙂

Tohlopin lähiruokarengas REKO

 Tilaukseni.

 Erotatko?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *