Minä täällä hei!

Tiedän, tiedän, tiedän… Viimeksi olen kirjoittanut blogia maaliskuussa. Oikeastaan mulla ei ole edes mitään oikeeta syytäkään, miksen oo kirjoittanut viime aikoina. Helppo vedota kiireisiin. Tietenkin. Mutta jospa nyt: elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, takapihalla, vieressä viskiä ja hyttyssavua, vaikkei hyttysiä meillä oikeastaan edes ole. Olkoot edes savuisena tuoksuna tuossa vieressä.

Juoksu
Kävin huhtikuun lopulla hieman ekstemporee osallistumassa Pyynkikin juoksun 10 km reittiin. Ihan oikeastaan sen vuoksi, että oli menossa eurovaalit ja mulla (sekä muutamalla muulla) oli ehdokkaan kannatuspaita päällä. Itse juoksu meni… No, pääsin maaliin. Olin oikeastaan todella yllättynyt, miten tiukka paketti mulle tuo reitti oli. Mun vasta-alkajan kunnolle. Mäkineen. Olin todella rikki ja hajalla fyysisesti. Matkan aikana kävin läpi todella ääripäät tunnetilallolisesti. Ärsytti, tuntui hyvältä, vitutti, tuntui hyvältä, sattui, tuntui hyvältä, harmitti, tuntui hyvältä… Mutta pääsin maaliin. Seuraavat 1,5 päivää podin suunnatonta ahdistusta juoksemisesta ja kävin läpi kaiken mahdollisen: olisinko voinut tehdä jotain paremmin? Mihin olin pettynyt? Mikä oli mennyt hyvin?
Heinäkuussa kävin puolestaan Kotkan Meripäiväjuoksun 15 km reitin. Edellisellä viikolla olin käynyt juuri heittämässä n.14 km lenkin, joten tiesin matkan olevan sinällään mahdollinen päästä alusta loppuun. Oli kuuma päivä, yksi kuumimmista. Mulla jalat lakkasi toimimasta ensimmäisen kuuden km aikana totaalisesti. Toisen vesipisteen hollilla pari ensihoitajaa stoppasi mut hetkeksi ja käytiin hetkellinen keskusteli ja totaalinen nesteen juonti. Olin kahden vaiheilla: joko keskeytän siihen tai jatkan ainakin toistaiseksi kävellen. Päädyin jälkimmäiseen. Tosin kävelin lopulta loppumatkan maaliin. Olin taas rikki ja hajalla ja käynyt tunnemyrskyn. Olin maalissa lopulta, vaikkakin kävellen.
Syyskuussa on puolimaraton. Ihan just nyt en halua ajatella koko asiaa. Ja samalla tiedän, kuinka tässä tartteis treenailla.

Masennus
Nykyinen entinen terapia ja psykologi mulla päättyi toukokuun lopulla, kun psykologini ei jatkanut työsuhteessa. Eli olen ollut omillani lääkityksen kanssa. Ihan suhteellisen ok on mennyt. Pari hankalaa jaksoa mun mielestä mulla on keväällä/kesällä ollut. Yksi oli juurikin heinäkuussa. Tunsin olevani jollain lailla masentunut n. viikon ajan. Saapi sitten nähdä, kuinka olotilat tässä heittelee ja onko tarvetta kääntyä jossain piipahtaas. Pääosin kuitenkin olen voinut ihan mukavasti.

Politiikka
Olen hieman innostunut tämän harrastuksen parissa viime aikoina. Kesällä rupesin keräämään infoa ns. kaupunginosayhdistyksen perustamisesta. Tuli myös kyseltyä, kuinka ihmisillä ois kiinnostusta täällä Länsi-Tampereella Vihreään porukkaan. Nyt olemme siinä pisteessä, että yksi epävirallinen suunnittelukokous on pidetty ja syksyyn mennessä olisi tarkoitus saada rekisteröittää porukka ja pitää virallisempaa kokousta.

Opiskelu
Hain opintoihin, jotta saisin viime vuonna rästiin jääneet opinnot pois kuleksimasta. Mun piti oikein hakea virallisesti opintopaikkaa ja mennä pääsykokeisiin. Eri oppilaitokseen, missä olin ollut. Kun eivät kai olleet kauheen innostuneita ottaan mua takasin tms. Pääsin toiseen kouluun oikeen pääsykokeisiin, mutten tullut valituksi. Koska en ollut saanut riittävästi pisteitä tms. Ei sillä, etteivätkö olleet tienneet mun taustasta…. Kai mä olen nyt syksyllä hakees jokaiseen mahdolliseen, entiseen ja tuohon toiseen kouluun. Jos en kelpaa sittenkään, pitäkööt tunkkinsa. Tosin olen miettinyt myös aivan eri alaakin.

Pään hajoaminen
Sinänsä ei varmaan ala yllättää, että alkaa hiljalleen pää hajoomaan. Rehellisesti sanottuna alkaa tuntumaan siltä, etten mä kelpaa täällä mihinkään. Suurin osa elämästä työttömyyttä, työsuhteet (ne vähät) määräaikaisia, koulun keskeyttämistä, masennusta… Pakko toisaalta on ollut ruveta miettiin myös itte ittensä työllistämistä. Tai sitten mä vaan oon yhteiskunnan elättinä. Sen mä kyllä osaan. Voin mä tietenkin ottaa valokuvia ja tehdä tekotaiteellista roskaa. Ettei nyt pää hajoais liikaa.

2 vastausta artikkeliin ”Minä täällä hei!”

  1. Voi Tiina, kunpa sun päänhajoamisolo menis ohi. Mäkin tunsin itseni tosi kauan hyodyttömäks elätiksi (se oli yksi syy miksi kiinnostuin enemmänkin politiikasta). Kirjoitin kans ADHD:sta yms omaan blogiini muutama päivä sitten.
    Ihailen kun jaksat urheilla, mulla oli masentuneena sekin ihan mahdotonta. En jaksanu kävellä edes kotoa Sokkarille. Eikä sun jutut oo mitään tekotaiteellista roskaa vaan osoittaa että oot oikeasti fiksu ja luova tyyppi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *