Aihearkisto: Liikunta

Tammikuu 2019

Mukavaa alkanutta vuotta!

Vihdoin ja viimein olen saanut myös kaivettua hiihtovälineet esille ja käytyä korkkaamassa hiihtolatu.Kävin ensimmäisen 5,8 km lenkin suksimassa samoilla huudeilla kuin edellisenä talvena. Myös toisen hiihtokerran olen tehnyt samalla alueella. Mitäpä sitä merta edemmäs kalaan mennä… Yhä tunnen olevani hidas ja kömpelö. Mutta ajattelen kuitenkin niin, ettei sillä edelleenkään ole mitään merkitystä, olenko hidas ja kömpelö vai en. Saan, onneksi, mennä juuri sitä vauhtia kuin haluan. Tasan sillä osaamisella, kuin osaan. Tasan sen verran, kuin haluan. Eikä tämä ajatus ahdista(nut) ollenkaan. Oli myös mahtavaa huomata, ettei minua enää nolottanut köpötellä monot jalassa ja sukset + sauvat kainalossa kohti latua. Koska tosiaan olen saanut päähäni tahkottua sen, että myös minulla on oikeus mennä tasan niin sitä vauhtia, kuin haluan ja sillä osaamisella, mihin voin! Ohitseni pääsee, jos haluaa. Ja haluan tätä ajatusta ylläpitää myös muihin: omalla tahdilla ja osaamisella ei ole väliä, tärkeintä on oma innostus!

Myös kevään sukututkimus-kurssi on korkattu. Taisin jo viime vuoden puolellakin mainita, että kyllähän tuolla kurssilla on ainakin tämmöinen aloittelija saanut uusia vinkkejä ja tietoa, miten sukututkimusta tehdään. Vaikka jotain olinkin jo vähän osannut, on tuolla kurssilla oppinut lisää. Ainakin moni asia tuntuu jo paljon selkeämmältä. Varmasti tuota oppii nimenomaan tekemällä ja yrittämällä. Kuitenkin on tuo antanut semmosia vinkkejä, mitä ei ehkä ole jostain syystä aiemmin itse hoksannut. Asian tiimoilta kävin Sampolassa sukututmikuspäivää ihmettelemässä. En sen kummemmin, kunhan vähän kiertelin esittelypöytiä katsomassa ja kuuntelemassa yhtä luentoa.

Samana päivänä sukututkimuspäivän kanssa oli Tampere Talolla Tieteen päivät, jossa myös piipahdin. Alun perin olin ajatellut olevani vain sukututkimuspäivässä, enkä menisi ollenkaan Tieteen päiville. Mutta päädyin sitten kuitenkin molempiin! Mikäs siinä, eipä välimatka ollut kovin pitkä. Tieteen päivillä kävin myös yhtä keskustelua kuuntelemassa ja sen jälkeen kävin ihmettelemässä robotteja. Näin myös muutaman tutun!

Pariin teatteri-esitykseen olen hommanut liput, niistä varmaan lisää kun olen ne käynyt katsomassa!

Ps.  Puolisoni päätti irtisanoutua virastaan ja jatkaa lautapeli-myyjänä! Asiasta lisää täältä: Tuomon päätös

Vuosi 2018

On vuoden viimeinen päivä. Mitä tänä vuonna olen kaikkea tehnyt?

Alkuvuonna tuli käytyä hiihtämässä muutamankin kerran. Enhän minä mikään nopea hiihtäjä ole suksien kanssa, mutta ei tarvitsekaan olla. Samoin minua ei kiinnosta ihan hirveästi myöskään se, hiihdänkö kilometrin, kaksi, viisi vai seitsemän. Olen ajatellut, että määrä ja nopeus eivät ole mulle tärkeimpiä asioita hiihtämisessä.

Helmikuussa tuli käytyä Aktiivimallin vastaisessa mielenosoituksessa. Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä ja hyvä niin! Matkaan lähti #äänityöttömälle – ämpäri, joka tosiaan lähti eri ihmisen matkassa takaisin Tampereelle ja joka kiersi ties missä ennen kuin taas kohtasimme ämpärin kanssa. On sillä yhdellä ämpärillä ollut liikkumiset!

Vuonna 2018 olen tehnyt saippuaa. Muutamia satseja. Ainakin olen tehnyt niin minttusaippuaa, pihlajanmarja-suola, terva-nokkonen, olutsaippuaa, kamomillasaippuaa… Jossain vaiheessa olisi kiva kokeilla tehdä saippuaa mustikkajauheesta ja uudestaan tervasta. Se taitaa jäädä ensi vuodelle!

Toukokuussa tuli käytyä Turussa teatterissa katsomassa Taru Sormusten Herrasta – esitys. Vaikka esityksessä oli toimivia ja vähemmän toimivia juttuja, oli se silti mielenkiintoista käydä katsomassa! Ehdottomasti.

Kesällä olin työkokeilussa, jossa sain kokeilla itselleni uusia asioita. Kuten esimerkiksi etätyötä ja kuinka saan sen tehtyä minulle sopivalla tavalla. Huomasin, että mulle on kotona merkitystä missä tilassa teen mitäkin asiaa. Tästä on varmasti vain hyötyä myöhemminkin, kun tietää mikä itselläni toimii ja miten.

Kesällä tuli kerättyä myöskin sieniä, mustikoita ja vadelmia. Niin ja nokkosta monen purkin verran!

Vuonna 2018 olen käynyt kokemusosaaja – keikoilla ja -koulutuksissa. Olen käynyt pitämässä ihan oman tarinan kertomista, työryhmässä olemista ja käynyt puhumassa radiossa. Lisäksi olen käynyt ADHD – liiton lisäkoulutuksessa ja risteilyllä.

Syksyllä aloitin sukututkimus – kurssin ja olen ilmoittautunut myös kevään kurssille.

Lokakuussa kävin Helsingissä Mind Pride – tapahtumassa. Oli kyllä hienoa voida olla tapahtumassa mukana.

Mitä muuta on jäänyt mieleen? Presidentinvaalit, omenahillon tekeminen + omenien kuivaaminen, Perjantai – ohjelmassa käyminen (yleisössä tietysti!) ja perunoiden kasvatus takapihalla. Hamina Tattoossa käyminen pitkästä aikaa. M.A.Nummisen keikan verran tosin. Sekä matka Tallinnaan anopin kanssa. Haminan ökykalliin lipputangon näkeminen käydessäni kotikaupungissa. Ja villasukkien neulomista Koukkuniemen ikäihmisille. Roskien keräämistä lähimetsistä. Jokunen keikka, ainakin M.A.Numminen, Stam1na ja Maj Karma.

Onhan tuossa taas jo tapahtumaa, jos toista kerrakseen! Kiitos vuosi 2018, tervetuloa 2019!

 

Minttusaippuaa ja kirjapalkintoa

Maaliskuu on vaihtunut huhtikuuksi. Vaikka vielä olisi lunta, vein näin huhtikuun alussa sukseni varastoon. Saahan ne sieltä vielä, jos jostain syystä tulisi mentyä vielä hiihtämään. Vaikka kyllähän sinänsä ajatus ”huhtikuu hiihdosta” kuulostaakin hauskalle! Olen joka tapauksessa käynyt edes kävelyillä. Jos ei nyt tule enää mentyä ladulle, niin toivottavasti jatkossakin on lumisia talvia, jotta hiihtämään taas pääsisi!

Aprillipäivänä innostuin tekemään saippuaa kuivatusta mintusta. Ensin tein kuivatusta mintusta ”minttuteetä”. Tähän ”minttuteehen” sekoitin lipeän. Pistin kaikkia aineksia sekoittaessani vielä lisäksi kuivattua minttua mukaan. Seuraavana päivänä pääsin jo kokeilemaan, onnistuiko saippua. Onnistuihan se! Nyt vain pitäisi odottaa toukokuun alkuun saippuan tekeytymistä. Jännää nähdä, muuttuko väri vielä tuosta nykyisestä.

Välillä olen osallistunut internetistä löytyviin arvontoihin ja joskus niistä jopa jotain voittanutkin. Viimeisin voittoni oli kirja, joka oli Juha Hurmeen Niemi. Ihan hauskaa voittaa tuommoinen kaunokirjallisuuden Finlandia – voittajan kirja! Kai tuon on voisi jossain vaiheessa lukea.

 

Hiihtoa ja punajuurisosekeittoa

Kävin tällä viikolla hiihtämässä kahdeksatta kertaa tälle talvelle. Välillä piti jäädä ladun viereen ihastelemaan kaunista talvimaisemaa! Ilmeisesti sports tracker – sovellus ei arvostanut kuvaus-hetkeäni, sillä se ei sitten mitannut koko matkaa. Mutta ihan sama, kivaa oli silti! (Oma arvioni hiihdon pituudelle on n. 6,5 – 7 km. Jos sillä on mitään merkitystä edes loppujen lopuksi.) Keli oli mainio ja fiilis hyvä! Olen positiivisesti yllättänyt itseni käyneeni jo nyt tuon kahdeksan kertaa hiihtämässä, pelkästään tänä talvena. Voi olla, että jollekin se ei ole kerta eikä mikään. Mutta minä en nyt edes halua verrata omaa saldoani kehenkään muuhun kuin itseeni. Joskaan, onko sillä määrälläkään mitään merkitystä? Mutta siinä mielessä saldo on ihan hyvä, sillä ennen tätä talvea olen käynyt tasan kaksi kertaa hiihtämässä peruskoulun jäljiltä. Molemmat kerrat vieläpä eri talvina. Joskohan sitä kohta olisi vielä ihan vaan laskematta kertoja ja ihan vaan hiihtäisi (omaa tahtiaan). Talvi! Mikä ihana tekosyy nauttia hiihtämisestä!

Ilmeisesti en ole ainoa, joka ei halaja Teerivuoren ladulle, jota kävin epätoivoisesti kokeilemassa kerran. Ladulle mentäessä jäin suustani kiinni erään rouvan kanssa, joka myös sanoi, ettei puolisonsa kanssa oikein innostu ko. ladusta. Juurikin sen mäkisyyden vuoksi. Ja että pulkkamäeksi olisi osuva kylläkin.

Olen välillä jäänyt miettimään, että missä on se kuuluisa laturaivo? En ymmärrä! Ainakaan itse en ole, ainakaan toistaiseksi, siihen törmännyt. Mikä on oikeasti ihan hyvä asia. Ilman tätä kuuluisaa laturaivoa jokaisella on kivempi mieli liikkua ladulla. Ainakin itse ajattelen, että kaikilla meillä on tilaa laduille, jokaisen omalla nopeudellaan ja tyylillään. Tietystihän tämä sama ajattelu pätee minun mielestäni mihin tahansa liikkumiseen, oli kyse hölkkäämisestä, uimisesta, hiihdosta, tanssista jne. Kaikilla pitäisikin olla oikeus liikkua juuri sellaisena kuin on ja siihen tahtiin, kuin itse kokee parhaakseen. Ei se liikkuminen katso kokoa, kuntoa, osaamista tai notkeutta.

(Olen välillä tuuminut, että joku ”Hitaat hiihtäjät ry” olisi ihan hauska ryhmä.)

Tein tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa ikinä itse punajuurisosekeittoa. Maukasta, joskin chilistä. En muistanut chilimausteen olleen… Chilistä. Noh, ei se mitään. En minä meinaan sitä tulisuutta pelkää. Tuli vain lähinnä hieman puskista se tulisuus, jonka olin päässyt unohtamaan. Pääasia kuitenkin oli, että maku oli noin yleisesti ottaen ihan kohdillaan omaan makuuni.