Aihearkisto: Huippuvuoret

Vuosi 2017

Vuosi 2017 on lopuillaan. Mitä on jäänyt mieleeni tältä vuodelta? Sitä seuraavaksi hieman pohdin. Asiat eivät välttämättä ole täysin kronologisessa järjestyksessä ja voivat myös mennä hieman päällekkäin keskenään. Varmasti pohdinnoista unohtuu jotain, mutta jospa tässä nyt edes joitain muistaa mainita!

Kuntavaalit

Tänä vuonna oli kuntavaalit, joissa myös itse olin ensimmäistä kertaa ehdolla. Läpi en päässyt, enkä päässyt edes varavaltuutetuksi. Turha kokemus tämä ei silti ollut: tuli koettua millaista on olla ehdolla ja kuinka se eroaa siitä, että tekee toiselle kampanjaa. Ja vaaleja tulee aina uudestaan, jos vain yhtään innostaa lähteä uudelleen ehdolle. Aika näyttää.

Tom Of Finland – musikaali Turussa

Huhtikuussa tuli käytyä Turussa teatterissa katsomassa Tomppa – musikaali. Se oli samalla hyvä irtiotto arjesta. Musikaali oli viihdyttävä. Vähän puolivahingossa pääsin katsomaan samaisen musikaalin myös myöhemmin Tampereen teatterikesässä: olin juuri mustikoita poimimassa, kun sain puhelun eräältä kaveriltani, joka tarjosi minulle seuraansa ja ylimääräistä lippua katsomaan Tomppaa (joka oli vierailevana esityksenä teatterikesässä). Mikäs siinä!

Sienien keruu (myös muille asti)

Sieniä tuli kerättyä ihan mukavasti. Jopa sen verran, että niitä sai jaella myös eteenpäin. Se ei minua oikeastaan edes haittaa. Sienien kerääminen on mukavaa puuhaa ja metsässä oleminen se vasta on ihan mahtavaa. Ja jos itseltäni jää yli sieniä, miksen tarjoaisi niitä eteenpäin?

Huippuvuoret

Elokuun lopulla tuli käytyä viikon verran Huippuvuorilla. Taisin jo aiemminkin sanoa sitä, etten ole oikeastaan koskaan edes ajatellut käyväni ko. paikassa. Mutta lentoliput tuli hankittua ja reissua koettua. Paljon tuli nähtyä ja koettua ja varmasti vielä olisi nähtävääkin! Kiitos niin matkaseuralle, kuin matkaan yllyttäjälle!

Museokortti-kohteita mm. Turku, Kotka, Hämeenlinna, Jyväskylä, Mänttä – Vilppula

Koska puoliskokin hankki jossain vaiheessa Museokortin, olemme käyneet myös yhdessä Museokortti – kohteissa. Joko samalla jo jossain kaupungissa/kaupungin lähellä ollessamme. Tai menneet erikseen tekemään kierroksen kohteeseen.

Saippuakursseja

Saippuakursseja on tänäkin vuonna tullut pidettyä. Niitä on ollut ihan mukava pitää ja näkee ihmisten tekemisen ja onnistumisen iloja. Tai se, miten moni huomaa sen, ettei se lipeä (oikein käytettynä) ihan niin pelottava juttu ole.

Kokemustoiminta: kehittäjä – vaikuttaja kurssi Jyväskylässä

Lokakuussa kävin Jyväskylässä kokemustoiminnan kehittäjä – vaikuttaja – kurssilla. Oli mielenkiintoista kuulla Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin mallista (8 kk koulutus, työ sairaanhoitopiirillä jne), tavata muita kokemustoimijoita ja toki kouluttautua samalla. Kyllä nämä kurssit ja koulutukset antavat lisää eväitä kokemustoimintaan!

Muotialan listoille

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi otettua yhteyttä Muotialan asuin- ja toimintakeskukselle. Ja pääsin myös heidän listoilleen kokemusosaajaksi. Heillä nimi vaihtuu 1.2.2018 Mielen ry:ksi. Joka tapauksessa. Nyt minua voi siis kysellä keikoille niin minulta suoraan, kuin ADHD liito, kuin myös Muotialan kautta! Muistakaa myös käydä tykkäämässä FaceBookissa minun kokemusosaaja – sivusta!

FaceBook

Muotiala

ADHD-liitto ry

2 vuotta ilman masennuslääkitystä

Nopeasti se aika kuluu. Sillä toden totta: näin joulukuussa tuli täyteen jo 2 vuotta ilman masennuslääkitystä. Ei ole jäänyt kauhea ikävä masennusta. Vaikka paljon se opettikin, tuli käsiteltyä monia asioita ja siltä tieltä tietysti jäi käteen ADHD diagnoosi. Mielenterveyden kanssa kamppaileville (sekä heidän läheisilleen) ihan hurjasti voimia!

Nissanilla Jyväskylään

Historian kirjat ovat sekaisin. Hyvällä tavalla! Koska meidän Nissan Leafilla ei olla päästy sukuloimaan Jyväskylään, olemme menneet Tampere – Jyväskylä väliä junalla. Tämä ei tietysti itsessään ole ollut mikään ongelma sinänsä. Minulla ei todellakaan ole mitään julkisilla liikkumista mitään vastaan! Pikemminkin ihan mielelläni niillä liikun. Mutta tosiaan: emme ole päässeet meidän sähköautolla Jyväskylään. Nyt siihen on tullut muutos, sillä Orituvalle ja Patalahteen on ilmestynyt jokin aika sitten pikalaturit! Tämä siis todellakin tarkoittaa sitä, että myös meidän autolla pääsee todellakin Jyväskylään! Tämän välin olemmekin juuri äskettäin käyneet jo kokeilemassakin.

Vielä lopuksi…

Ensi vuotta odotellessa, mitä se tuo tullessaan! Ainakin presidentinvaalit ovat tulossa! Ja ennen kaikkea: mukavaa tulevaa vuotta teille kaikille!

 

HUIPPUVUORET 21. – 28.8.2017

Nyt on Huippuvuorten reissu tehty. Viikko meni nopeasti. Matkan aikana tuli nähtyä ja koettua ties mitä. Viikon aikana tuli myös naurettua ihan tajuttomasti. Mikä lie arktinen hulluus iski?

Ja heti tähän väliin: isot kiitokset vielä Rainelle yllytyksestä reissuun, oppaana toimimisesta ja kaikesta muusta mahdollisesta! Sissille myös rapsutukset. Reissuun oli helppo lähteä, reissussa oli helppo olla! Myös Sallalle hurjasti kiitoksia matkaseurasta! Kiitos jokaiselle osapuolelle myös hyvistä keskusteluista, mitä kävimme!

Pääpaino tekstissäni on päiväkohtaisista tekemisistä ja kokemisista. Loppuun kirjaan vielä ajatuksia ja fiiliksiä koko matkasta. Saattaa olla, että jotain pientä on unohtunut pois, mutta jospa edes suurin osa tapahtuneesta tulee kirjoitettua!

Kuvagalleria reissusta löytyy täältä: https://photos.app.goo.gl/FUCC7gb94dSI1vYz1

20. – 21.8.2017

Koska lento Huippuvuorille Longyearbyeniin oli varhain maanantaina aamulla (klo: 7.40), menimme Sallan kanssa jo sunnuntaina 20.8. Vantaalle hotelliin nukkumaan. No, eipä sitä kumpikaan meistä juurikaan nukutuksi saanut.

Lentoyhtiönä toimi Norwegian. Suoraa lentoa Helsinki – Vantaalta Huippuvuorille ei ole, vaan se vaatii (ainakin tällä hetkellä) vaihdon. Meillä vaihto tapahtui Oslossa.

Helsingin päässä vakuuteltiin, että meidän täytyisi itse siirtää Oslossa ruumassa olevat rinkat vaihtolennolle. Hieman olo oli hämmentynyt tästä. Yleinen käytäntö kun on kai se, että jos menee saman lentoyhtiön jatkolennolle ja se on samassa lentolipussa, ei tällaista tarvitse tehdä. Osloon päästyämme kävimme varmistamassa tämän väitteen. Oslossa meille sanottiinkin, ettei todellakaan tarvitse itse siirtää, vaan he hoitavat sen. Menomatkalla tietysti tämä aiheutti lisää jännityselementtejä, sillä vaihtoaikamme oli 45 min luokkaa. Tämä lisäsäätäminen oli yksi tekijä, mikä aiheutti meille tolkuttoman kiireen, jotta ehtisimme jatkolennolle. Eipä siinä muu auttanut, kuin juosta. Selässä käsimatkatavaroihin kuuluvat reppumme ja jaloissa pitkävartiset vaelluskengät. Oslossa kiirettämme ei varsinaisesti auttanut passintarkastukset, pitkävartisten kenkien riisumiset ja uudelleen pukemiset sun muut säätämiset. Mutta kuin ihmeen kaupalla ehdimme kuin ehdimmekin jatkolennolle!

Pääsimme siis perille Huippuvuorille, myös rinkat saapuivat perille samalla lennolla! Vastassa meitä odotti Raine, joka oli meidät yllyttänyt reissuun. Hän oli lupautunut toimimaan tällä viikolla meille oppaana.

Viikon aikana tulisimme yöpymään Longyearbyenin leirintäalueella teltassa. Kyseinen leirintäalue sijaitsee suoraan lentokentän alapuolella. Matkan taittaa kävellen muutamassa minuutissa.

Leirintäalueelle päästyämme heitimme kamppeet telttaan ja suuntasimme leirintäalueen tupaan juomaan lämmintä juomaa ja tuumimaan loppu- ja seuraavaa päivää. Hieman levähdettyämme ja juotuamme lämmikettä, suuntasimme kylille ihmettelemään paikkoja ja syömään lounasta. Menomatkan kylille taitoimme auton kyydillä, paluumatkan taitoimme jalan ns. ”alakautta”. Seuraavalle päivälle oli ajatus lähteä kipuamaan vuorille ja ihmettelemään jäätikköä…

Saapuminen

 

22.8.2017

Ensimmäinen yö teltassa hetkeen meni hieman hakiessa tuntumaa. Uusi makuupussi (ja kuinka lämpimänä se oikeasti pitää!), yötön yö, uusi paikka ja tajuttoman kova tuuli eivät varsinaisesti auttaneet asiaa. Mutta kyllä sitä nukuttuakin sai yön aikana.

Tänään tiistaina kävimme Sallan, Rainen, Sissi –koiran ja neljän muun ihmisen kanssa kävelemässä Sarkofagen – nimisellä vuorella. Alas tullessamme koukkasimme Longyerbreen – jäätikölle ja sitä kautta alas maan tasalle. Itse yllätyin, miten rankaksi koin vuoren päälle kipuamisen. Siitäkin huolimatta, ettei se ole maailman haastavin vuori… Hieman ärsytti oma hitauteni, vaikka tiesin että menisin tasan sitä vauhtia, mihin kykenen. Enemmän olisi toki ärsyttänyt, jos olisin luovuttanut, enkä olisi edes yrittänyt hitaudesta huolimatta kiivetä huipulle! Tietysti itsensä haastaminen oli kivaa ja olihan maisemat tuon vuoren päältä mahtavat. Matkan varrella tuli jätettyä pariin kirjaseen oma nimikin. Reissulla tuli myös testattua, että ennen reissua ostamani pitkävartiset vaelluskengät kestävät niin mutaa, kuin vettä (ylitimme nimittäin parit pienet purot matkan varrella).

Palattuamme Longyearbyenin keskustaan, minä ja Salla jäimme vielä Kroa – nimiseen ravintolaan syömään älyttömän hyvää pizzaa. Ennen pizzalle menoa näimme kadulla pienen koiranpennun, joka oli näemmä lähtenyt karkuteille läheiseltä talosta. Saimme pienen ihasteluhetken jälkeen palautettua pennun takaisin omistajilleen.

Leirintäalueella tuli käytyä pesulla, syötyä lisää ja ihasteltua yötöntä yötä.

Maisema Sarkofagenilta kohti keskustaa
Unikko

23.8.2017

Jalat tuntuivat edellisen päivän vuorireissun jäljiltä kipeähköltä. Myös kurkku tuntui kipeältä.

Päivällä kävimme Sallan ja Rainen kanssa siivoamassa leirintäalueen luona olevaa rantaa sinne huuhtoutuneista roskista. Ja niitä roskiahan riitti, keräsimme niitä kolmen ison jätesäkillisen verran! Ihan uskomatonta, kuinka paljon roskaa löytyi suhteellisen pieneltä alueelta.

Roskien siivoamisen jälkeen istahdimme hetkeksi leirintäalueen sisätiloissa. Tässä välissä leirintäalueen emäntä tuli meidän luo esittelemään meille juuri paikalle ilmaantuneen suomalaisen nuoren miehen. Hän oli kotoisin Turusta ja tullut ”katselemaan, mikä tämä paikka oikein on” – tyylillä. Mikäs siinä!

Tämän jälkeen lähdimme käymään keskustassa asioilla (nappasimme turkulaisen mukaan). Itse hankin merinovillasta tehdyt pitkät alushousut, pitkähihaisen paidan, sekä lyhythihaisen paidan. Paluumatkan leirintäalueelle kävelimme puolestaan ”yläkautta”. Huomio kiinnittyi maisemien ihailun lisäksi lenkkeilijöihin, joita tuli muutama kappale vastaan.

24.8.2017

Oma päivä meni lepäillessä leirintäalueella, olin kuin olinkin saanut pöpön päälleni: kurkku kipeä, olo muutoinkin kipeähkö. Tietysti semisti otti päähän, että olin kiikun kaakun, jaksaako lähteä käymään Siemenholvilla, ampumaradalla ja NASA:n palluroiden luona. Päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, että lepopäivä mun kohdalla voisi tulla tarpeeseen.

Eikä sillä, muiden ollessa edellämainituissa paikoissa, minä mm. nukuin n. 1,5 tunnin päiväunet, lueskelin muutaman sivun kirjaa, join lämmintä juomaa ja ihmettelin leirintäalueen menoa. Totesinkin, että vaikkei leirintäalueella mitään kummempia tapahtunutkaan päivällä, oli se omalla tavallaan ihan jännää seurattavaa se. Sen verran jaksoin käydä ulkoilemassa, että kävin lentokentällä wi-fi:n ääressä.

Olin yllättynyt, että vaikka päivä meni lepäillessä ja päiväunia ottaessa, minulla oli yllättävän kova nälkä illalla! Mutta niinhän se taisi olla, että ulkona kylmässä kuluttaa jopa nukkuessaan enemmän energiaa, joten sen suhteen ei liene ollut ihme tuo nälkä.

Telttaleiri

25.8.2017

Olo on yhä kipeä, joten tällä ololla nyt varmaan mennään loppuaika täällä reissussa. Aamu oli pilvinen, mutta kyllä se aurinkokin lopulta näyttäytyi.

Päätimme pitää museokierroksen. Ajattelimme liikkua taksilla leirintäalueen ja keskustan väliä ja mennessä kävimme Siemenholvin luona, jotta minäkin pääsisin näkemään kyseisen betonimöhkäleen. Tulipahan siellä siis kuitenkin minunkin käytyä! Taksikuski ei hurjasti nopeusrajoituksista välittänyt, joten ajoimme ihan hullua nopeutta. Ainakaan itse en oikein tiennyt, pelottiko vai naurattiko enemmän olla kyydissä. (Vai sekä että?)

Keskustassa kävimme kahdessa museossa: Svalbard museum ja North Pole Expedition Museum. Molemmissa museoissa kävimme Sallan kanssa, ensimmäisessä mainitussa oli myös turkulainen mukana. Museoitumisen jälkeen kävimme kaikki yhdessä ”sushi KITA” – nimisessä paikassa sushilla.

Illalla minä ja Salla kävimme naku-uinnilla leirintäalueen rannassa. Tästä ilosta saimme oikein diplomit mukaamme (ja ilmaisen lämpimän suihkun)! Rannalle kuvia tuli mahakippurassa nauravan Rainen lisäksi ottamaan italialainen valokuvaaja (luvan kanssa tietysti).

Samaan aikaan olisi ja ei olisi jännää tietää, päätyykö kuvat johonkin käyttöön. Jäämeren suolaisuus pääsi hieman yllättämään. Tietenkään en ajatellutkaan, että jäämeren vesi olisi makeaa, vaan nimenomaan suolaista. Mutta sen suolaisuuden määrä yllätti, sen verran sitä ehti mennä suuhun siinä käkätyksen (ja kiljahtelun) lomassa.

Ai niin, se veden lämpötila? Se oli + 6 °C, ilman lämpötila oli + 7,9 °C.

Museo ja yliopisto

26.8.2017

Minä ja Salla kävimme tänään koko päivän kestävällä venereissulla. Matkan kohteena oli vuonna 1998 autioitunut venäläinen hiilikaivoskaupunki Pyramiden. Reissu alkoi klo: 8.15 pintaan lentokentän pihalta, josta turistibussi nappasi meidät kyytiin. Bussin odottaminen tuntui tuskaiselta: päivä alkoi rännän kaltaisella sateella. Hrrrr! Nopeasti ilma kuitenkin alkoi parantumaan päin. Hyvä niin. Bussilla haimme vielä muut matkustajat, jonka jälkeen pääsimme ”Polar girl” nimiseen paattiin.

Menomatka Pyramideniin kesti n. 3 tuntia, jonka aikana bussissa + laivassa ollut opas kertoili erinäisiä tarinoita. Alkumatkalla oli hieman aallokkoista, mutta sekin tyyntyi matkan edetessä. Menomatkalla näimme mm. lunneja! Nopeita veijareita, en oikein edes ehtinyt ottamaan niistä kuvaa. Yllätyin itse lunnin koosta: olin tietysti tiennyt sen olevan pienehkö, mutta silti lunnin pienuus pääsi hieman yllättämään!

Pyraminedilla meitä odotti toinen opas, jonka perässä koko porukka käveli n. 2 tunnin verran. Tuon kahden tunnin aikana kävimme mm. Lenin patsaalla, Kulttuuritalolla, kanttiinilla ja Pyramiden hotellilla. Sekä kulttuuritalolla, kanttiinissa ja hotellilla meillä oli hieman aikaa kävellä ja kierrellä omaan tahtiin ja ihmetellä paikkoja. Ennen Pyramiden hotellia näimme myös lokkien valtaaman talon, mitä lähemmäs ko. taloa käveli, sitä hurjemmaksi haju kävi. Niin jäätävälle lokkien uloste haisi, että tuli oikeasti jopa huono-olo!

Lähtiessämme takaisin Longyearbyeniin ajoimme lähemmäs Nordenskiöldglacieria (jäätikkö Pyramidenian kohdilla), jonka näimme menomatkalla. Oli villin näköistä, kun meri heijasti sinistä väriään jäätikköön, joka saa jäätikön näyttävän erikoisen sinisen sävyiseltä. Tätä hetken aikaa ihasteltuamme olikin aika syödä meille valmistettu lämmin ruoka.

Jokin aika syömisen jälkeen se sitten tapahtui: me näimme kolme (3) jääkarhua! Emo ja kaksi pentua! Siellä ne tallusteli! Jonkin matkan päässä rannalla! Eivät juurikaan meistä (tai laivasta) välittäneet. Kunhan tallustelivat menemään. Olihan se oikeastaan aika huikeaa nähdä jääkarhu ihka oikeasti luonnollisessa elinympäristössään! Veti hieman hiljaiseksi. Joskin tietysti samaan aikaan huomasi, miten sitä itse suhtautuu tämän päiväisen tyyliseen veneretkeen: veneestä nähtynä jääkarhu on vielä ”kiva tapa” nähdä otus jne. Sitten taas toisaalta itse en voi mitenkään välttyä ajatukselta, että halutaanko me totuttaa esim. jääkarhut oikeasti ihmisiin? Vaikkakin, että näimme ne veneestä. Ja onhan veneestä nähtynä jääkarhu omassa elinympäristössään osin eri juttu, kuin vaikkapa eläintarhassa. Mutta silti. Halutaanko me silti päästä totuttamaan esim. juuri jääkarhu edes tähän?

Takaisin mantereelle ja leirintäalueella saavuimme n. 19.00 aikaan. Itse jäin vielä hetkeksi lentokentälle (jonne bussi jätti minut ja Sallan) wi-fi:n ääreen.

Myöhemmin illan aikana saimme vielä Rainen uimaan! Koko viikon ajan oli tyyppi itse uhonnut menevänsä, jos ”uintiennätys on menossa rikki!” (leirintäalueella yritetään vuosittain rikkoa edellisen kauden ennätys) –> nythän se ennätys oli yhtä vaille menossa rikki! Nyt oli minun ja Sallan vuoro nauraa maha kippurassa ja yllyttää toista uimaan. Oli se sen arvoistakin! Kiitos vaan nauruista Raine!

Hylätyn Pyramidenin maisemia
Jäätikköä
Lisää jäätikköä
Jääkarhuemo kahden pennun kanssa!

27.8.2017

Tänään nukuimme pitkään. Mennessäni leirintäalueen sisätiloihin, näin naalin juoksevan lentokentältä tulevan mäen kohdalla! Jäin hetkeksi seisomaan ja ihmettelemään, näinkö minä oikeasti juuri naalin (ja mihin ihmeeseen se oikein oli menossa?)! Sisälle mentyäni selvisi, että olin naalin oikeasti nähnyt.

Hitaan aamun jälkeen lähdimme Sallan, Rainen ja Sissi – koiran kanssa käymään kävelyllä ja maisemien ihmettelyreissulla Adventdalenin tundralla. Teoriassa tuolla olisi voinut olla mahdollista nähdä poroja. Niitä emme kuitenkaan nähneet. Yhtenä syynä tähän on todennäköisesti juuri alkanut metsästyskausi. Mutta ei se mitään, maisemat olivat kohdillaan joka tapauksessa. Näimme myös maassa edesmenneet rautatiekiskot. Tai pultteja siitä.

Tundralta kävelimme Longyearbyenin keskustaa kohden. Ohitimme matkan aikana myös huskytarhan. Kova haukunta kävi meidän kävellessä ohi. Keskustassa kävimme vielä syömässä.

Palattuamme leirintäalueelle saimme kuulla, että olimme menneet ristiin muutaman maitovalaan kanssa! Äh. No, aina ei voi voittaa.

Ei näkynyt poroja Adventalenilla.

28.8.2017

Päivä menikin käytännössä matkatessa takaisin Suomeen…

Hei hei!

Yhteenvetoa

Kuten jo alussa totesin: viikko toden totta meni nopeasti. Vaikka olen aiemminkin käynyt pohjoisessa ja nukkunut teltassa (myös pohjoisessa), niin nyt olen käynyt ja nukkunut teltassa pohjoisimmassa kolkassa mihin tällainen tavallinen tallaaja oikeastaan voi päästä! Olihan se kieltämättä aika hurja paukku ”äkkiseltään” mennä, olla ja nukkua teltassa arktisella alueella! Jo pelkästään tämä oli kokemus. Kun tähän lisätään kaikki se nähty ja koettu päälle, niin huhhuh.

Samalla oli hyvä tekosyy pitää taukoa netissä roikkumisesta: olin päättänyt mennä käymään netissä vain, kun olen wi-fi:n äärellä.

Lisäksi oli jännää pitkästä aikaa kokea yötön yö, Longyearbyenissa tämä kesti 24.8. asti. Vaikkei nyt tietenkään täysin pimeää ollutkaan vielä koko aikana, mitä olin Huippuvuorilla. Olihan se hassua nähdä läpi yön vaikkapa teltassa. Toisaalta tämä tarkoitti myös sitä, että nukkuessaan sitä mielellään käytti unimaskia, jotta sai astetta paremmin nukuttua. Oli myös jännä huomata, miten viikon aikana itse totuin teltassa nukkumiseen: joka yö tuntui toistaan helpommalta. Ja miten minulla, herkkäuniselle, uni maistui hyvin!

Pelottiko reissu? Ei. En oikeastaan edes tajua, miksi olisi pitänyt pelätä. Jääkarhut, saattaisi joku sanoa. Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että liikuimme loppujen lopuksi aika ”turvallisilla alueilla” ja, että (lauantain veneilyä lukuunottamatta, joskin silläkin reissulla oli varustukset kunnossa) meillä oli Raine aseen (ja koiran) kanssa matkassa. Jotenkin sitä ajattelee, että missä tahansa voi sattua mitä tahansa. Ja vaikka Huippuvuorilla onkin jääkarhuja enemmän kuin ihmisiä, ei me niiden kanssa kävellä jatkuvasti rinta rinnan Longyearbyenin keskustassa. Jääkarhu on tietenkin jo sinänsäkin todellinen uhka tuolla ihmiselle, mutta sitä varten on myös paikallisilla varustukset ja toimintaohjeet kunnossa. Myös Longyearbyenin leirintäalueella nukuin levollisin mielin. Mikään näistä ei tietenkään missään nimessä tarkoita minkäänlaista uhoamista tai välinpitämättömyyttä vaarojen osalta. Tietysti vaarat on otettava huomioon asiaan kuuluvalla tavalla, ehdottomasti!

Maisemat olivat mielestäni samaan aikaan niin karuja, mutta myös kauniita. Vuoria, vuoria, vuoria! Ja lumisia vuortenhuippuja! Matalaa kasvustoa. Sään vaihtelut päivän aikana.

Koko aikana en kaivannut tv:tä, en musiikkia, en uutisia. Oli nautinto olla loppujen lopuksi aika kaukana kaikesta itselleen normaalista ympäristöstä. Oli jylhät maisemat, oli tundraa, oli ties mitä nähtävää.

Sinänsä ei varmaan ole yllättävää, että viikon aikana sitä tuli pohdittua itsekseen luonnon monimuotoisuutta, luonnon suojelua, arktista aluetta. Miten me voimme omilla valinnoillamme joko suojella, tai tuhota tämän pallon. Tai miten hurjalta se toden totta tuntui, että itse olen päässyt arktiselle alueelle ja todellakin nähnyt jääkarhun aidossa ympäristössään. Ja kuitenkin toivonut, että kyseinen eläin saisi myös asua ympäristössään mahdollisimman vähän häirittynä, eläen lajityypillistä elämäänsä. Samalla tiedän kyllä, että olen nähnyt lopulta vain pienen viipaleen siitä kaikesta, mitä arktisella alueella voi nähdä ja kokea.

Reissu oli aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Tästä tekstistä puuttuu aivan varmasti vielä paljon siitä, mitä reissulla oli ja tapahtui. Toivottavasti tästä kuitenkin välittyi edes pienehkö lohkare kokemastani.

Oli jännä huomata omalla kohdallani, miten ”vain” viikon reissun jälkeen paluu Suomeen tuntui todella oudolta: jo kymmenen jälkeen oli pimeää, pimeää! Ja lämpimämpää! Lisäksi outoa oli se, että mukana oli vain rinkka ja reppu. Mukana ei ollutkaan enää asetta (ja koiraa)! Olo oli melkein alaston.

Ja kyllä, totta kai kotiin oli kiva myös palata, yhtä ainutlaatuista kokemusta rikkaampana!

Todistus jäämeressä uimisesta!

Lisähuomioita ja nippelitietoa Huippuvuorista:

1.) Huippuvuorilla ei synnytä tai kuolla synnytys tapahtuu mantereella, jonne raskaana oleva menee n. kk ennen laskettua-aikaa. Paluu tapahtuu, kun ollaan synnytetty ja kaikki on ok (valtio maksaa kulut). Kuoleman koittaesssa tuhkaus on ok, luita ei ikiroutaan.

2.) Ase saa olla mukana taksissa ja ravintolassa (ase henkilökunnalle ravintolassa), keskustassa aseen voi jättää ruokakauppaan säilöön.

3.) Asukkailla käytössä viinakortti, turistit voi ostaa alkoholia lentolipulla (viina myydään ruokakaupan sisällä olevassa erillisessä kaupassa).

4.) Huippuvuoret (norjaksi Svalbard) sijaitsee Pohjoisella jäämerellä ja on Norjalle kuuluva saaristo. Sen kolmella saarella on asutusta: Länsimaa (norjaksi Spitsbergen), Hope ja Karhusaari. Huippuvuoret löysi vuonna 1596 hollantilainen löytöretkeilijä ja kartografi, Willem Barents.

5.) Longyearbyenissa sijaitsee myös Huippuvuorten siemenholvi, joka aloitti toimintansa vuonna 2008. Siemenholviin on tarkoitus säilöä talteen koko maapallon kaikkien viljelyskasvien siemenet.

6.) 1920-luvun aikana Svalbard-sopimuksen nojalla Norjan ylivalta Huippuvuorilla tunnustettiin ja alue demilitarisoitiin. Svalbard-sopimus astui voimaan suurkäräjillä hyväksytyn Svalbard-lain myötä.

Huom! Kuvagalleria reissusta löytyy edelleen täältä: https://photos.app.goo.gl/FUCC7gb94dSI1vYz1

Epäonnista saippuaa ja vähän muutakin

Aina ei mene edes saippuan väsääminen, kuten sen kuuluu. Ei ainakaan tällä kertaa. Tosin, olin kyllä varautunut, että nyt ei todennäköisesti tule sujumaan ja piloille menisi tällä kerralla. Piloillehan se menikin.

Kokeilin nimittäin tehdä saippuaa, johon tuli 5 cl Baileys – likööriä. Olen tietysti aiemmin kokeillut tehdä viskistä saippuaa (viskiä tuli myös tuo sama 5 cl), joka onnistui. Jotenkin alkoholin ja lipeän kanssa leikkiminen tuntuu olevan.. Noh. Oma taiteenlajinsa. Ja koska Baileys sisältää alkoholia, kermaa ja ties mitä, en ollut kovinkaan optimistinen toimivuuden kanssa. Pakkohan se oli silti kokeilla, tietenkin! Vähäinenkin optimismi alkoi hävitä siinä vaiheessa, kun sekoitin lipeän Baileys + vesi – seokseen. Tästä tapahtumasta minulla ei ikävä kyllä ole kuvaa… Oli se sen verran näkemisen arvoinen. Kai. Tietystihän lipeä reagoi tämän nesteen kanssa ihan eri tavalla, kuin ei-alkoholin kanssa: tuli alkoholin palaminen. Jonka lisäksi tässä tapauksessa tapahtui mitä ilmeisemmin reagointia muiden ainesosien kanssa: mitä ilmeisemmin kerma tms aiheutti sen, että… noh. Koko touhu näytti aika kamalalta. (Ja kyllä, harmi etten tajunnut ottaa kuvaa tästä!) Riskillä kuitenkin jatkoin koko operaation loppuun saakka. Seuraavana päivänä normaaliin tapaani otin saippuan pois muoteista. Tässäkin vaiheessa hälytyskellot soi päässä, ettei homma tullut toimimaan: saippuan pinta tuntui epätavallisen kostealta, edelleen. Ja kun saippuaa leikkasi paloihin, se oli viimeinen niitti: sisälle oli tullut/jäänyt ns. lipeätaskuja, joista nestettä valui: tuotos on epäonnistunut. Joten saippuanpalaset menivät roskikseen. Niitä ei käytetä uudestaan! No, aina ei voi vaan onnistua.

Syksy tekee silti tuloaan. Se tarkoittaa paria asiaa:

  • Sieniä alkaa löytymään! Vaikka ainakin Tampereella kantarellien osalta se tarkoittaakin sitä, että niitä löytyy jälkijunassa. Mutta mikäs kiire tässä on valmiissa maailmassa? Eipä sillä, joitain yksilöitä olen kuitenkin jo onnistunut löytymään.

 

  • Huippuvuorille suuntaava reissu lähenee! Hirveästi en varmaan reissulla internetissä pyöri, vaan keskityn oleelliseen: reissussa olemiseen. Mutta enköhän minä jotain kuulumisia reissun jälkeen mahdollisten kuvien kera kerro!

Näiden lisäksi voisinkin taas muistutella kokemusosaajudesta ja siitä, että kyselkää rohkeasti minua pitämään puheenvuoroa! Ja/tai viekää viestiä eteenpäin asiasta! Saati, että kyselkää asiasta, jos on jotain kysyttävää!

Kokemusosaaja Tiina Jarvanne

ADHD – liitto ry

Lipeätaskuja

Lipeätaskuja tässäkin

Syksyn satoa

Huippuvuoret kutsuvat!

 

Huippuvuoret kutsuvat!

Viime kirjoittamisesta on näemmä mennyt hetki aikaa, kuin varkain! Jotenkin sitä on kuvitellut, että vastahan minä olen jotain kirjoitellut. Kuvittelin siis väärin!

Tein tässä viime viikolla jotain omituista, varasin nimittäin lennot Huippuvuorille elokuun lopulle! En tiedä ihan tarkkaan, ketä kaikkia meitä on sinne lähdössä. Minä ja kaverini joka tapauksessa. (Varasimme nimittäin yhdessä liput.) Vastassa meitä on taas kolmas tuttumme.

Mutta niin siis. Huippuvuoret? Täh? Miksi? Mistä tämä nyt tuli? Hieman osittain samaa minäkin mietin, lähinnä päätös tuli lopulta osin puskista. Siis siinä mielessä, että en oikeastaan ikinä ole suunnitellut lähtöä jonnekin Huippuvuorille. Ajatus lähti lopulta niin, että vaalien jälkeen eräs ehdokkaamme sai päättömän idean kysellä meitä muita tulemaan käymään Huippuvuorille elokuun lopulla. Hän itse on siellä kesästä alkaen ja hänellä on ns. ”joutilasta aikaa” tuolloin. Jos meitä kiinnostaa, tervetuloa vain, hän kyllä voisi esitellä meillä paikkaa ja sen luontoa. (Tietysti jokainen itse hankkii omat lentolippunsa jne.) Alkuun itse ehkä osin vakavasti, osin vitsillä tuumin, että toki tuonne on lähdettävä. Sen verran sekopäinen ajatus! Hieman pohdittuani, alkoi ajatus toden totta houkuttaa entistä enemmän. Lopulta päädyin hankkimaan lentoliput. Hieman myös kiehtoisi majoittuminen paikallisella leirintäalueella. No, hotellihuonettahan minä en ole edes toistaiseksi hankkinutkaan. Olen sen verran käynyt ”varusteostoksilla”, että olen hankkinut jo pitempivartisemmat vaelluskengät ja ulkoiluhousut. Jotkut vaelluskengät omistan jo entuudestaan, joskin ne ovat matalavartiset ja niillä aikanaan viikon vaelluksellakin onnistuin nyrjäyttämään nilkkani. Joten ajattelin olevan järkevä veto hankkia pidempivartisemmat. Tuulen ja vettä kestävät housut oli minusta myös ihan perustellut. Etenkin, kun en taida yksiäkään sellaisia jostain syystä omistaa ja ajattelin, että niille voisi olla muutenkin tarvetta. Lisäksihän molemmat tuli hankittua. Erittäin järkevään hintaan: kengät olivat alennuksessa n. 80 euron hujakoilla, housutkin olivat kympin. Ja tietystihän uudet kengät on hyvä kävellä sisään ennen reissua! Mikäli tässä jotain muuta on hankittava, on onneksi vielä aikaa niin tehdä.

Onkin jännittävää nähdä sitten elokuussa, mitä kaikkia eläimistöä ja luontoa sitä oikein näkeekään! Jääkarhut, mursut, valaat, naalit ja muut: täältä tullaan!

 

Laatta Helsingissä.

Varusteita.

Matkapäiväkirja.