Aihearkisto: Vaalit

Alkuvuosi 2022

Vuotta 2022 on kulunut aivan juuri jo kaksi kuukautta. Enkä ole saanut aikaan kirjoittaa kuulumisia tältä vuodelta.

Heti vuoden alkuvaiheilla kävimme Jyväskylässä visiitillä sukuloimassa.

Aluevaalit tulivat ja menivät. Tokihan itse kävin äänestämässä, perinteisesti jo ennakkoon.

Tammikuussa piti olla Stam1nan keikka Pakkahuoneella, mutta ei liene yllättäävä, että keikkaa jouduttiin siirtämään. Josko syyskuussa olisi parempi onni!

Hiihtämään en ole mukamas joutanut tänä talvena, enkä siis tämänkään vuoden puolella. Jos tulen ehtimään, se on ok. Ja jos mukamas en, sekin on minusta vallan ok. En halua ottaa mitään stressiä asiasta. Kävelyllä olen kyllä käynyt. Useinkin.

Olen käynyt, kävellen, myös Ikurissa katsomassa hienoakin hienompaa ”Tiitiäisen metsäpolku” jääveistoksia. Päiväsaikaan tosin, mutta katsomassa kuitenkin. Hienojahan ne oli myös päiväkseltään.

Helmikuun alussa tuli tehtyä pitkästä aikaa saippuaa. Tein kaakao-karpalo ja nokkonen-horsma-vadelmanlehti-metsämansikanlehti versiot. Pian ovatkin jo kypsiä käyttöön!

Kävimme eräs maanantai Museokortilla pitkästä aikaa Heurekassa. Oli kyllä todella rauhallinen maanantai iltapäivä käydä siellä taannoin.

Yksi ilta oli myös kokemustoimijoiden netti-tärskyt. Oli mukavaa nähdä etänäkin muita kokemustoimijoita ja työntekijöitä!

Kävin hieman ekstemporee tässä teattereiden avaudutta katsomassa Tampereen teatterissa Niskavuoden Heta – esityksen. Nimenä Niskavuori on tuttu, mutta en ole yhtään elokuvaa katsonut. Oli silti ihan viihdyttävää käydä tämä kaksituntinen esitys katsomassa.

Maaliskuussa aloitan työt toistaiseksi voimassa olevalla sopparilla.

Lyhyt oli nyt tämä postaus. Mutta jotenkin tuntuu, ettei oikein kummempia ole tapahtunutkaan. Hieman kulttuuria, töissä käymistä ja kotona elpymistä. Sekä ulkoilua.

 

Joulukuu ja pian vaihtuva vuosi

Jotenkin tuntuu, että kulunut kuukausi on mennyt todella nopeasti. Toisaalta sama tuntuu kuluneen vuoden osalta. Mutta aloitetaanpa joulukuusta.

Vaikken miellä itseäni kovinkaan jouluiseksi ihmiseksi, kävin hankkimassa Ratinassa Hope ry:n joulupuusta joululahjatoiveen ja toteutin sen. Koska miksipä ei, jos minulla kerran on mahdollisuus tähän.

Tässä kuussa sain myös kolmannen korona rokotteen kuun puolen välin paikkeilla. Onpahan nyt pistelty olkavarteen lisää tehostetta.

Meidän Nissan Leaf (jota myös Smurffiinaksi kutsumme) saapui tässä kuussa. Milteinpä heti siitä lähdimme käymään vanhempieni luona ajelulla. Hyvinhän tuolla taittui matka, eikä tarvinnut latailla matkan aikana niin paljoa, kuin edellisellä Leafilla.

Teatterissakin on tullut käytyä (koronapassin turvin). Ensin kävimme kaverin kanssa katsomassa Tampereen Työväen Teatterissa, vihdoin ja viimein, Kinky Boots. En yhtään ihmettele, miksi esitystä on kehuttu. Olihan se hyvä. Joskin tykkäsin itse enemmän toisesta väliaajasta, kuin esimmäisestä. Paljon ajatuksia aiheuttava ja hyvää näyttelemistä! Toisena esityksenä (saman kaverin kanssa itse asisassa) kävin katsomassa Tukkateatterilla Parisuhteen viemää – esityksen. Oli kyllä mainio esitys!

Innostuin tässä kuussa ompelemaan pitkästä aikaa hedelmäpusseja. Muutama olisi vielä ompelematta ja nyörittämättä. Mutta suurin osa on valmiina. Ei mulla niille vielä uutta omistajaa ole, mutta onpahan olemassa.

Joulupäivänä tuli käytyä illalla ensimmäistä kertaa Kalevankankaan hautausmaalla. Ei sillä, että ketään omia tuttuja olisi sinne haudattu. Monta kertaa on tullut mentyä ohi, mutten ole saanut aikaan käytyä siellä kiertelemässä. Nyt tuli korkattua, joku kerta voisi käydä uudestaan.

Otin myös pienen riskin ja kävin välipäivinä Helsingissä kahden yön verran. Toki maskit ja käsidesit oli mukana. Ja yritin pahimpia ryysiksiä vältellä. Toisaalta tuli kyllä tarpeen tuollainen parin yön irtiotto arjesta. Tuli käytyä museoissa (ei ollut pahoja ruuhkia!), elokuvissa, Temppeliaukion kirkossa, käveltyä kaduilla ja nähtyä kaveria. Paljon jäi tekemättä myös, mutta jääpähän seuraavaankin kertaan jotain!

Pitäsikö vuotta karsia kokoon? En tiedä. Entä ajatuksia ensi vuodesta? Jaa-a.

Ainakin vaalit oli tänä vuonna, samaten ensi vuonna. Kolme korona- ja yksi influenssa rokotukset olleet tänä vuonna. Olen keräillyt roskia. Olen keräillyt sieniä. Olen hillonnut hilloja urakalla. Olen käynyt mm. Joensuussa, Kuopiossa, Närpiössä, Kaskisissa ja Tuurissa. Olen käynyt elokuvissa ja teatterissa. Olen käynyt hiihtämässä. On ollut kokemustoimija-keikkaa. Ei yhtään hullumpi vuosi. Koronasta huolimatta. Toki vuotta on varjostanut myös mm. yhden kaverin kuoleminen. Terveisiä Evelle sinne jonnekin!

Ensi vuodelle toivon hyvää oloa, niin itselle kuin muille!

Vaalit lähestyvät

Toukokuun loppu alkaa häämöttää ja pian kesäkuu voi saapua.

Siirryin tässä kuussa takaisin jo tuttuun asumisyksikköön takaisin. Täytyy sanoa, että todella nopeasti meni kevät toisessa yksikössä. Ja todellakin huomasi, miten erilaisia paikat ovat keskenään, vaikka samaa hommaa tehdään molemmissa paikoissa. Ja se tässä on ja olikin niin hauskaa huomata, millaisia eroja paikkojen välillä on.

Roskia olen kerännyt edelleen. Ja niitähän tuntuu riittävän. Kirjoitin asian tiimoilta myös mielipidekirjoituksen Aamulehteen, joka siis myös julkaistiin.

Pidin yhtenä iltapäivänä etänyhteyksin Rovaniemelle kokemustoimija-keikan. Oli hauskaa kokeilla oman tarinan pitoa etänä! Olen kyllä korona aikana ollut muissakin kokemustoimijan roolissa etänä, mutta ne aiemmat ovat olleet niin paneelissa oloa, kuin työryhmässä. Nyt tuli myös tarina kokeiltua.

Nythän on myös ratikan koeajoliikenne alkanut. Itse en ole vielä käynyt koeistumassa ratikkaa, mutta enköhän sen kerkiä tehdä. Olen kyllä nähnyt jo ratikkaa liikenteessä!

Näin toukokuussa myös vaalit ovat edenneet eteenpäin.

Vaalinumerot tulivat, itsehän sain numeroksi 69. Voin kyllä sanoa, että tästähän on hupia tullut vähän joka suunnalta. Mutta en yhtään ihmettele miksi. Onkin jännä nähdä, paljonko ihan vain hupiääniä tuosta tulee.

Vaalien osalta myös vaalijulisteiden liisteröintitalkoisiin tuli osallistuttua pikaisesti. Oli mukavaa nähdä myös muita, uusiakin, ihmisiä talkoilemassa vaalijulisteiden tiimoilta.

Tilattiin puolisoni kanssa myös yhteisiä flyereita, joita olisi tarkoitus käydä luukuttamassa ainakin lähitienoolle. Mutta jospa saisi myös ihan käydä jakamassa koronaturvallisesti ihmisten ilmoilla niitä.

Olen tehnyt viimeisetkin sähköpostiin tulleet vaalikoneet ja olen tehnyt vaalirahailmoituksen. Vaikka omat menot ovatkin olleet alle 800 euroa, koitin sitä hieman jaotella siitäkin huolimatta miten olen rahoja käyttänyt. Rahaa olen käyttänyt niin ehdokasmaksuun, mainostukseen somessa, kuin flyereihin, sekä Tampererelaisen ja Aamulehden mainostukseen. Tamperelaisen yhteismainos tuleekin 26.5.’21 ja Aamulehden yhteismainos 13.6.’21.

Ennakkoäänestys alkaa tosiaan näin 26.5. ja jatkuu kotimaassa aina 8.6. saakka. Varsinainen äänestyspäivähän on 13.6.’21. Muistakaa äänestää!

 

Maaliskuu loppumassa

Maaliskuun viimeinen päivä, huomenna on jo huhtikuu. Päivitykset tältä vuodelta on jäänyt hieman minimiin, jossain kohtaa oli hieman hässäkkää nettisivujen toimimisen kanssa. Päivitellään nyt siis alkuvuoden juttuja.

Meillä on ollut kokeilussa juuston ostamattomuutta, viimeksi ollaan taidettu ostaa juustoa marraskuussa. Jos juustoraastetta ei lasketa, jota olemme jokusen kerran hankkineet. Yllättävän kivuttomasti tuo on mennyt. Tänä aikana olemme enemmän käyttäneet mm. kasviksi leivällä ja vegaanisia ”leikkeleitä”. Itse olen tehnyt myös hummusta ja kerran-pari papulevitteitä. Samaten suolakurkku ja jopa punajuuriviipaleet ovat itselläni toimineet leivällä. Toki täysin ehdottomia ei olla oltu tosiaan juuston kanssa, jos sitä jossain on, sitä sitten jossain on. Katsotaan kauanko tätä testiä jatkuu.

Helmikuussa näin itse vihdoin ja viimein ratikan livenä. Sen verran harvoin käyn itse nykyään keskustassa, joten aika hyvin olen onnistunut välttämään myös ratikan koeajoja. Olihan se hieno näky. Pakko myöntää, että meinasin melkein säikähtää ratikkaa! Tuo tuli selkäni takaa esiin niin hiljaa. Ehdin silti nappaamaan kännykällä kuvan menopelistä.

Hiihtämässä tuli käytyä kolme-neljä kertaa. Kolmena eri kerta, joskin yhtenä päivänä kaksi kertaa pikasesti lyhyellä hiihdolla kaksi kertaa. Ainahan sitä voi miettiä, että olisi voinut käydä useamminkin. Toki näin. Mutta en ole halunnut asettaa itselleni mitään vähimmäistavotteita, vaan mennä aina fiiliksieni mukaan. Tänä talvena se oli näemmä tuon verran. Se mikä oli hauskaa huomata, oli se ettei edes ensimmäisellä kerralla ahdistanut tai hävettänyt lähteä ladulle. Joka on jo suuri harppaus.

Tänä vuonna olen ulkoillut metsässä talvella, myös pimeällä otsalampun kanssa. Jostain syystä se on ollut oikeastaan viihdyttävää puuhaa. Pimeällä on ollut omat mielenkiintoiset puolensa: miten tuttu luonto näyttääkään niin kovin erilaiselta kuin valoisalla! Täytyy melkein ottaa tavaksi myös ensi talvena mennä pimeällä luontoon samoilemaan!

Olen ollut maaliskuun alusta toisessa yksikössä tekemässä sijaisuutta. Mikään pakkohan minun ei olisi ollut mennä toiseen yksikköön, mutta kieltämättä oli aika houkuttelevaa mennä katsomaan millainen paikka tuo on – minulla ei ollut juurikaan tietoa paikasta. Toki aina uudet paikat, kolleegat, tavat ja asukkaat tarkoittavat myös sitä, että tunnen itseni täysin osaamattomaksi, tietämättömäksi ja olen väsynyt alkuun. Tavallaan se on positiivinen haaste itselleen ja tuleepahan taas yksi paikka tutuksi. Olen tosin ehtinyt käydä tässä välissä tekemässä yhden (yö)vuoron jo tuttuun paikkaan, jonne olen vielä keväällä palaamassa takaisin.

Ja todellakin, tuli lähdettyä ehdolle kuntavaaleihin. Pitkään asiaa pohdin ja monesti minua kyllä ehdittiin kysellä mukaan ennen kuin lopulta suostuin. Vaalikuvaan menin kahden yövuoron jäljiltä, mutta ei se mitään, tulipahan sekin koettua! Ja onhan tässä jo vaalit siirretty kesäkuulle! Pariin vaalikoneeseen olen jo vastaillut. Vaikka tiedossa on varmasti vielä vaalikoneita, johon vastata. Sen verran olen myös saanut tehtyä, että minä ja puolisoni Tuomo teimme yhteiskirjoituksen Tampereen Vihreiden lehteen. Lehti on kolahtanut/kolahtamassa monen tamperelaisen postilaatikkoon. Mutta sen voi lukea sähköisesti myös täältä:

Tampereen Vihreät kuntavaalit 2021

Ja Tuomon nettisivut löydät täältä:

Tuomo Pekkanen

 

Kuntavaalit 2021

Pitkään pohdittuani päätin lähteä kuntavaaleihin 2021 ehdolle Tampereen Vihreiden listoilta! Minulla teemat tulevat pyörimään mitä todennäköisimmin lähihoitaja + kokemustoimija -titteleideni ympärillä.
Vaalit käydään hyvin erilaisessa tilanteessa, kuin mihin olemme normaalisti tottuneet. Lisäksi vaaleja ollaan siirtämässä huhtikuusta kesäkuulle.  Jännää nähdä, kuinka tämä kaikki sujuu!
Jos koet haluavasi tukea minua rahallisesti, löydät minut täältä:
Kun olet löytänyt nimeni, voit painaa kohtaa lahjoita ja toimit ohjeiden mukaan! Pienikin summa on iso asia! Ajattelin mm. tilailla esitteitä, jota jakaa mainokset ja ilmaisjakelun hyväksyviin talouksiin.
Tästä se lähtee!

Vaalit, jäätelöä, flippeireitä ja sukututkimusta

Huhtikuu on mennyt todella vauhdilla.

Tässä kuussa oli viimeiset sukututkimus-peruskurssin viimeiset tunnit. Kurssi oli mielenkiintoinen ja uusia asioita tuli opittua! Tästä on hyvä jatkaa. Harkitsin hieman, aloittaisinko syksyllä toista vastaavaa kurssia (jossa paneudutaan enemmän vanhoihin käsialoihin ja niihin lähteisiin, joita ei nyt niinkään käyty läpi). Sen näkee sitten lähempänä syksyä!

Eduskuntavaalit ovat nyt myös takana. Tulos pääsi hieman jopa yllättämään, valtakunnallisesti puolueeni sai lisää kannatusta ja uusia naamoja eduskuntaan. Paikallisesti taas… No. Tulos olisi voinut olla parempikin. Itse äänestyspäivän olin vaalitoimitsijana pitkästä aikaa. Oli ihan hauskaa puuhaa edelleen se. Pääsin myös itse käyttämään vaalitietojärjestelmää. Ensi kuussa onkin sitten jo eurovaalit ja olen myös silloin varsinaisena päivänä vaalitoimitsijana! Jännä nähdä, millaiseksi äänestysaktiivisuus oikein jää.

Mitäpä muuta huhtikuu on pitänyt sisällään? Olen ainakin putsannut takapihan terassia. Vielä on harkinnassa, josko tänä vuonna öljyäisi terassin. Joko heti näin keväällä, tai viimeistään syksyllä!

Kevään/kesän ensimmäiset jäätelöt on myös syöty ja käyty pelaamassa flippereitä!

 

Maaliskuu on tehty saippuasta, hammastarkastuksesta ja koulutuksesta!

Maaliskuu alkaa olla lopuillaan. Tässä kuussa olen mm. tehnyt saippuaa, käynyt hammastarkastuksessa ja VAT – koulutuksessa.

Heti kuun alussa teimme kaverin kanssa saippuaa jos minkälaista. Itse tein saippuaa mustikkajauheesta, kuivatusta vadelmanlehdestä ja lakrtisijauheesta. Teimme perinteeksi muodostuneen ”jämäpurkin” niistä saippuamassoista, joita olisi ”jäänyt yli”. (Jos itse teen itsekseni saippuaa, kaatelen ns. ”ylimääräiset” mössöt vaikka yksittäisiin muotteihin. Kaverin kanssa yhdistelemme yhteen purkkiin kerroksittain.) Jännä huomata ainakin tässä vaiheessa, että mustikkajauheesta tehty saippua tuoksuu hennosti mustikalta, väri taas on… No. Vähemmän lilahtava, mitä ajattelin. Purkkiin tehdyt + paloihin leikatut ovat jopa erivärisiä, kuin silikonimuotteihin tehdyt versiot. Lakritsijauheen kanssa hieman jännitin, miten sen kanssa käy, etenkin siinä vaiheessa kun olin kaatanut massan maitopurkkiin jossa massa lähti vielä elämään omiaan. Seuraavana päivänä leikatessani tuota paloiksi, huomasin sen (onneksi) kuitenkin onnistuneen! Väri on hauskan rusehtava ja tuoksu on oikeastikin lakrtsimainen! Koska kuu vaihtuu pian, se tarkoittaa myös sitä, että nämä saippuat ovat pian kypsiä käytettäväksi.

Ollessani viime kuussa työttömien terveystarkastuksessa, minulle varattiin aika samalla hammastarkatukseen. Ajan sainkin jo tämän kuun lopulle. Siellä siis tulikin käytyä. Mitään sen kummempia ei ilmennyt, käynen kuitenkin jossain vaiheessa vielä hammaslääkärissä tarkastattamassa purukalustoni.

Samana päivänä hammastarkastuksen kanssa minulla oli eduskuntavaaleihin liittyen VAT – koulutus. Olen menossa eduskuntavaaleissa varsinaisena äänestyspäivänä vaalitoimitsijaksi. Ja koska meillä käytetään sähköistä vaalitietojärjestelmää (VAT), menin opettelemaan sen käyttöä. Vaikka tiedän, että osaan edes tietokoneen peruskäytön ja olen lukenut VAT-ohjeet, oli silti ihan kivaa päästä kokeilemaan järjestelmää käytännössä ennen vaaleja. Ja tietysti on ihan hyvä, että meitä on nyt edes muutama, kenellä on meidän ryhmässä käyttöoikeus järjestelmään (mahd. sairastapaustenkin osalta). Eduskuntavaalit ovat tosiaan jo hyvin pian! Muistakaahan käydä äänestämässä! Äänestysoikeus on todellakin oikeus saada käyttää äänensä!

 

Vuosi 2018

On vuoden viimeinen päivä. Mitä tänä vuonna olen kaikkea tehnyt?

Alkuvuonna tuli käytyä hiihtämässä muutamankin kerran. Enhän minä mikään nopea hiihtäjä ole suksien kanssa, mutta ei tarvitsekaan olla. Samoin minua ei kiinnosta ihan hirveästi myöskään se, hiihdänkö kilometrin, kaksi, viisi vai seitsemän. Olen ajatellut, että määrä ja nopeus eivät ole mulle tärkeimpiä asioita hiihtämisessä.

Helmikuussa tuli käytyä Aktiivimallin vastaisessa mielenosoituksessa. Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä ja hyvä niin! Matkaan lähti #äänityöttömälle – ämpäri, joka tosiaan lähti eri ihmisen matkassa takaisin Tampereelle ja joka kiersi ties missä ennen kuin taas kohtasimme ämpärin kanssa. On sillä yhdellä ämpärillä ollut liikkumiset!

Vuonna 2018 olen tehnyt saippuaa. Muutamia satseja. Ainakin olen tehnyt niin minttusaippuaa, pihlajanmarja-suola, terva-nokkonen, olutsaippuaa, kamomillasaippuaa… Jossain vaiheessa olisi kiva kokeilla tehdä saippuaa mustikkajauheesta ja uudestaan tervasta. Se taitaa jäädä ensi vuodelle!

Toukokuussa tuli käytyä Turussa teatterissa katsomassa Taru Sormusten Herrasta – esitys. Vaikka esityksessä oli toimivia ja vähemmän toimivia juttuja, oli se silti mielenkiintoista käydä katsomassa! Ehdottomasti.

Kesällä olin työkokeilussa, jossa sain kokeilla itselleni uusia asioita. Kuten esimerkiksi etätyötä ja kuinka saan sen tehtyä minulle sopivalla tavalla. Huomasin, että mulle on kotona merkitystä missä tilassa teen mitäkin asiaa. Tästä on varmasti vain hyötyä myöhemminkin, kun tietää mikä itselläni toimii ja miten.

Kesällä tuli kerättyä myöskin sieniä, mustikoita ja vadelmia. Niin ja nokkosta monen purkin verran!

Vuonna 2018 olen käynyt kokemusosaaja – keikoilla ja -koulutuksissa. Olen käynyt pitämässä ihan oman tarinan kertomista, työryhmässä olemista ja käynyt puhumassa radiossa. Lisäksi olen käynyt ADHD – liiton lisäkoulutuksessa ja risteilyllä.

Syksyllä aloitin sukututkimus – kurssin ja olen ilmoittautunut myös kevään kurssille.

Lokakuussa kävin Helsingissä Mind Pride – tapahtumassa. Oli kyllä hienoa voida olla tapahtumassa mukana.

Mitä muuta on jäänyt mieleen? Presidentinvaalit, omenahillon tekeminen + omenien kuivaaminen, Perjantai – ohjelmassa käyminen (yleisössä tietysti!) ja perunoiden kasvatus takapihalla. Hamina Tattoossa käyminen pitkästä aikaa. M.A.Nummisen keikan verran tosin. Sekä matka Tallinnaan anopin kanssa. Haminan ökykalliin lipputangon näkeminen käydessäni kotikaupungissa. Ja villasukkien neulomista Koukkuniemen ikäihmisille. Roskien keräämistä lähimetsistä. Jokunen keikka, ainakin M.A.Numminen, Stam1na ja Maj Karma.

Onhan tuossa taas jo tapahtumaa, jos toista kerrakseen! Kiitos vuosi 2018, tervetuloa 2019!

 

Vuosi 2018 lähtenyt käyntiin!

Vuosi 2018 on pyörähtänyt käyntiin jo tovi sitten. Heti alkuvuoteen on mahtunut asioita.

Kävin mm. tammikuussa kokemusosaajuus – keikalla Hämeenlinnassa. Oli todella antoisa tilaisuus! Itsestäni tuntui, että kiirehdin omassa puheenvuorossani, sain positiivista palautetta ja oli mahtavaa keskustelua! Kiitos siitä!

Tammikuussa käytiin myös presidentinvaalit. Tulos oli selvä heti ensimmäisellä kierroksella. Itse olisin kaivannut hieman pienempää väliä ykkösen ja toisen sijan välillä. Ja monelle lienee selvä, että itse äänesti Haavistoa. Vaalimökillä tuli taas muutama tunti seistyä ja kahvia keitettyä. Oli tuloksesta mitä mieltä tahansa olin sinänsä tyytyväinen, että puolueena olimme edes toisena! Sekään ei minusta täysin itsestään selvää ole.

Kolmas tammikuusta nostettava asia oli se, että tulipahan käytyä myös Tampereen Työväen teatterin Klubilla katsomassa ”Perjantai” – ohjelman livekuvauksia. Aiheena oli ”Syömään!”, jossa puhuttiin niin nyhtökaurasta, sirkkojen syönnistä, kuin dyykkaamisesta. Yleisöllekin tarjottiin maisteluun sirkkaa, pitihän sitä itsekin kokeilla!

Nyt helmikuu alussa kävin Helsingissä aktiivimallin vastaisessa mielenilmauksessa. Senaatintorilla oli monta muutakin ihmistä, hyvä niin! Olen niin sitä mieltä, että tämä eduskunnassa hyväksytty aktiivimalli on täysin pöyristyttävä, eikä aktivoi ihmisiä. Ei ihmisten tilannetta pitäisi kurjistaa!

Onpa tullut käytyä myös hiihtämässä, olen käynyt nyt neljä kertaa sitten peruskoulun!

En tiedä yhtään, kuinka monta kilometriä olen hiihtänyt. Noh, ehkä se kilometrimäärä ei ainakaan tässä vaiheessa ole se oleellisin asia. Tai se, että olen varmasti hieman hidas tai kömpelö suksien kanssa. Oleellisempaa minusta on nyt se, että edes yritän, nautin ja menen tasan sitä vauhtia, kuin menen. Ehkä ajan kanssa kömpelyyskin vähenee.

 

Vuosi 2017

Vuosi 2017 on lopuillaan. Mitä on jäänyt mieleeni tältä vuodelta? Sitä seuraavaksi hieman pohdin. Asiat eivät välttämättä ole täysin kronologisessa järjestyksessä ja voivat myös mennä hieman päällekkäin keskenään. Varmasti pohdinnoista unohtuu jotain, mutta jospa tässä nyt edes joitain muistaa mainita!

Kuntavaalit

Tänä vuonna oli kuntavaalit, joissa myös itse olin ensimmäistä kertaa ehdolla. Läpi en päässyt, enkä päässyt edes varavaltuutetuksi. Turha kokemus tämä ei silti ollut: tuli koettua millaista on olla ehdolla ja kuinka se eroaa siitä, että tekee toiselle kampanjaa. Ja vaaleja tulee aina uudestaan, jos vain yhtään innostaa lähteä uudelleen ehdolle. Aika näyttää.

Tom Of Finland – musikaali Turussa

Huhtikuussa tuli käytyä Turussa teatterissa katsomassa Tomppa – musikaali. Se oli samalla hyvä irtiotto arjesta. Musikaali oli viihdyttävä. Vähän puolivahingossa pääsin katsomaan samaisen musikaalin myös myöhemmin Tampereen teatterikesässä: olin juuri mustikoita poimimassa, kun sain puhelun eräältä kaveriltani, joka tarjosi minulle seuraansa ja ylimääräistä lippua katsomaan Tomppaa (joka oli vierailevana esityksenä teatterikesässä). Mikäs siinä!

Sienien keruu (myös muille asti)

Sieniä tuli kerättyä ihan mukavasti. Jopa sen verran, että niitä sai jaella myös eteenpäin. Se ei minua oikeastaan edes haittaa. Sienien kerääminen on mukavaa puuhaa ja metsässä oleminen se vasta on ihan mahtavaa. Ja jos itseltäni jää yli sieniä, miksen tarjoaisi niitä eteenpäin?

Huippuvuoret

Elokuun lopulla tuli käytyä viikon verran Huippuvuorilla. Taisin jo aiemminkin sanoa sitä, etten ole oikeastaan koskaan edes ajatellut käyväni ko. paikassa. Mutta lentoliput tuli hankittua ja reissua koettua. Paljon tuli nähtyä ja koettua ja varmasti vielä olisi nähtävääkin! Kiitos niin matkaseuralle, kuin matkaan yllyttäjälle!

Museokortti-kohteita mm. Turku, Kotka, Hämeenlinna, Jyväskylä, Mänttä – Vilppula

Koska puoliskokin hankki jossain vaiheessa Museokortin, olemme käyneet myös yhdessä Museokortti – kohteissa. Joko samalla jo jossain kaupungissa/kaupungin lähellä ollessamme. Tai menneet erikseen tekemään kierroksen kohteeseen.

Saippuakursseja

Saippuakursseja on tänäkin vuonna tullut pidettyä. Niitä on ollut ihan mukava pitää ja näkee ihmisten tekemisen ja onnistumisen iloja. Tai se, miten moni huomaa sen, ettei se lipeä (oikein käytettynä) ihan niin pelottava juttu ole.

Kokemustoiminta: kehittäjä – vaikuttaja kurssi Jyväskylässä

Lokakuussa kävin Jyväskylässä kokemustoiminnan kehittäjä – vaikuttaja – kurssilla. Oli mielenkiintoista kuulla Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin mallista (8 kk koulutus, työ sairaanhoitopiirillä jne), tavata muita kokemustoimijoita ja toki kouluttautua samalla. Kyllä nämä kurssit ja koulutukset antavat lisää eväitä kokemustoimintaan!

Muotialan listoille

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi otettua yhteyttä Muotialan asuin- ja toimintakeskukselle. Ja pääsin myös heidän listoilleen kokemusosaajaksi. Heillä nimi vaihtuu 1.2.2018 Mielen ry:ksi. Joka tapauksessa. Nyt minua voi siis kysellä keikoille niin minulta suoraan, kuin ADHD liito, kuin myös Muotialan kautta! Muistakaa myös käydä tykkäämässä FaceBookissa minun kokemusosaaja – sivusta!

FaceBook

Muotiala

ADHD-liitto ry

2 vuotta ilman masennuslääkitystä

Nopeasti se aika kuluu. Sillä toden totta: näin joulukuussa tuli täyteen jo 2 vuotta ilman masennuslääkitystä. Ei ole jäänyt kauhea ikävä masennusta. Vaikka paljon se opettikin, tuli käsiteltyä monia asioita ja siltä tieltä tietysti jäi käteen ADHD diagnoosi. Mielenterveyden kanssa kamppaileville (sekä heidän läheisilleen) ihan hurjasti voimia!

Nissanilla Jyväskylään

Historian kirjat ovat sekaisin. Hyvällä tavalla! Koska meidän Nissan Leafilla ei olla päästy sukuloimaan Jyväskylään, olemme menneet Tampere – Jyväskylä väliä junalla. Tämä ei tietysti itsessään ole ollut mikään ongelma sinänsä. Minulla ei todellakaan ole mitään julkisilla liikkumista mitään vastaan! Pikemminkin ihan mielelläni niillä liikun. Mutta tosiaan: emme ole päässeet meidän sähköautolla Jyväskylään. Nyt siihen on tullut muutos, sillä Orituvalle ja Patalahteen on ilmestynyt jokin aika sitten pikalaturit! Tämä siis todellakin tarkoittaa sitä, että myös meidän autolla pääsee todellakin Jyväskylään! Tämän välin olemmekin juuri äskettäin käyneet jo kokeilemassakin.

Vielä lopuksi…

Ensi vuotta odotellessa, mitä se tuo tullessaan! Ainakin presidentinvaalit ovat tulossa! Ja ennen kaikkea: mukavaa tulevaa vuotta teille kaikille!