Oi voi, voi ja oi! Olen taas onnistunut todistamaan, kuinka en vain saa kirjoitettua tänne blogiin juuri ollenkaan. En tiedä sitten yhtään, mikä tässä on taas niin iso ongelma itselleni! No, paras siis edes nyt yrittää hieman korjailla tilannetta.

Viimeiset kaksi kuukautta tuntuu menneen hyvin nopeasti. Monen moista on ehtinyt olemaan ja tapahtumaan. Yritänkin nyt kirjoitella noin suurinpiirtein kaikista niistä, mitä tässä on ehtinyt olemaan:

Aloitetaanpa aiheesta nimeltä ADHD. Olin tosiaan vuoden alussa hetken ilman lääkitystä. Sen jälkeen olen pyrkinyt pääsääntöisesti päivittäin käyttämään lääkitystä. Olen vain tullut siihen tulokseen (vaikka vähän toivoisinkin lääkityksen tuplaamis – mahdollisuutta edes joiksikin päiviksi!), että se vaan saa tietyllä lailla oloni paremmaksi. Tarkoitan sillä lailla paremmaksi, ettei pääni tunnu tunkkaiselta, jossa ei vaan ajatukset kulje mihinkään suuntaan ja minulla on jatkuvasti toooodella levoton olotila. Lääkitys saa minut niin paljon rauhallisemmaksi. Tässä on siis vain pari esimerkkiä. Kuulostavat varmaan hyvin vähäpätöisiltä asioilta, mutta ne eivät ole niin. Kun on ADD/ADHD, tuntuu että elämä on haasteellisempaa ilman lääkitystä. Tietenkään se ei ”normaaliksi” tee tai paranna kaikkia asioita, mutta niin moneen asiaan se tuo helpotuksen.

Uudella lääkäri – sedällä tuli tammikuussa käytyä. Aikamoisen säätämisen se sai kylläkin aikaan. Ensinnäkin hän ei halunnut minun saavan huhtikuun puoleen väliin asti B – lausuntoa, perustellen sitä sillä, ettei hän ainakaan tiedä mitä siihen kirjoittaa… Koska koki minun olevan täysin parantuneen kaikesta mahdollisesta normaalikuntoon. Että mitäkö olen? Huhtikuun puoleen väliin asti tosiaan, jonka jälkeen olisin ollut kuntoutustuella. Ja kuntoutustuki olisi minusta ollut täysin perusteltua. Tästä tosiaan alkoikin sitten se rumba, että piti alkaa selvittelemään TE – toimiston ja KELA:n kanssa asioita, koulutuspaikkoja unohtamatta. Ensinnäkin KELA:n virkailija ”hieman” häkeltyi myöskin lääkärin mielipiteestä. Kyseessä ollut virkailija selvitti, millä minun olisi mahdollisuus jatkaa opintoja. Lopputulos: joko aiemmin olleella työmarkkinatuella (jos nyt muistan oikein…) TAI nimenomaan juurikin tuolla kuntoutustuella! Ja tämä tosiaan KELA:n versio. Lopputulos oli kuitenkin nyt se, että olen sopinut TE – toimiston kanssa asiat sinänsä valmiiksi, että kun palaudun aikanaan takaisin kouluun, pyydän koululta erääseen paperiin allekirjoituksen, jonka toimitan TE – toimistolle.

Tässä lääkäri – ärtymys – rytäkässä vaihdoin terveysasemaa samaan pisteeseen, jossa käyn psykologilla. Jotenkin tuntuu niin paljon helpommalta, että omat terveys – asiat ovat yhden saman katon alla. Äh, pitäisikin saada aikaan itse asiassa varailla lääkäriaikaa… Tuntuu, että on sen verran asioita, joita voisi hoidella.

Olotila. Niin. Pari päivää edellisen blogin olotilani ei henkisesti ollut todellakaan mikään hyvä. Myönnettäköön se nyt näin julkisesti. Totaalisen julkisesti. Olin siis palautumassa eräältä keikalta kotiin. Puhuin samaan aikaan mieheni kanssa puhelimessa, onneksi siis. Kesken puhelua minulle tuli semmoinen olo, että olisin voinut aivan hyvin alkaa kävelemään keskellä autotietä välittämättä enää mistään. Välittämättä siitä, mitä minulle käy. (Tästä en vielä puhelimessa sanonut.) Onneksi se olotila meni yhtä nopeasti ohitse, kuin oli tullutkin. Kotona kylläkin tästä olosta puhuin (kuin myös psykologilla, jonka kanssa tiivistettiinkin näkemistä tuon vuoksi!), olinkin kuulemma kuulostanut juuri silloin hieman oudolta puhelimessa. En siis yhtään itseltäni. Muutoin on pääsääntöisesti mennyt aiempaan ihan kohtuullisesti. Tällä viikolla on ollut jokunen alakulo – päivä. Kuitenkin.

Lenkillä olen edelleen käynyt. Olen myös uimassa ollut. Tällä viikolla peräti kaksi kertaa. Itse asiassa hankin tässä vähän aikaa sitten erityisuimakortin, vuodeksi. Mikäs siinä, kun minulla on oikeus semmoinen hankkia itselleni. Voisin käydä sillä vaikka joka päivä uimassa, jos siltä tuntuu.

Olen myöskin käynyt neljänä lauantaina ”Sateenkaariväen paritanssikurssilla”. Kaksi kertaa olisi vielä jäljellä. Olemme harjoitelleen valssia, cha cha cha:ta, foksia ja jiveä. Jäljellä on vielä tango ja rumba. Valssia lukuunottamatta muut lajit ovat täysin uusia minulle. Olen tykännyt kaikista, mutta tähän mennessä erityisesti cha cha cha:sta ja foksista. Jive tuntui todella haasteelliselta, mutta olisi se kyllä hienoa saada kunnolla toimimaan. No, tangoa ja rumbaa vielä odotellessa! Samalla olen huomannut, että ylipäänsä tuo same-sex tanssiminen voisi olla todella mielenkiintoista! Mutta en mene nyt vielä takuuseen, että sitä tulisi jatkettua…

Alkuvuodesta olen ruvennut käymään myös ADHD – vertaistuessa, jonka tapaamiset meillä on ollut joka toinen viikko. Porukassamme on niin ADHD -, kuin ADD – diagnoosin omaavia. Kuin heitä, joilla ei ole edes virallista diagnoosia. On ollut todella hienoa päästä tähän porukkaan mukaan! Kyllä se tietynlainen hengenheimolaisuus on iso juttu!

Olen käynyt näiden lisäksi myös kerran viikossa olevassa valokuvaus – porukassa. Vetäjämme on itse valokuvaaja ja opettaa ja neuvoo uusia tekniikoita jne jne. Kesään asti kestää tuokin juttu. Mielenkiintoista!

On ollut sinänsä hyvä huomata, että olen omaehtoisesti jaksanut ja innostunut aloittelemaan asioita ja uusiakin harrastuksia. Kyllä se toisaalta kertoo osaltaan paranemis – prosessista. Vuosi sittenhän oloni oli aivan toinen kiinnostusten ja jaksamisten saralta. Samaa sanoi myös psykologini viimeksi.

Täytyy harkita, josko alkaisin myös tänne blogiin laittelemaan ottamiani kuvia. Täytyy varmaan hieman miettiä ja suunnitella, kuinka tämän tosiaan vaan teen!