Aihearkisto: Opiskelu

Kahden näytön tähden

Manasin viime kerralla sitä, kun en päässyt hakuyrityksestä huolimatta opiskelemaan opintojani loppuun. Tein silloin asiasta oikaisuvaatimuksen aluehallintovirastoon. No. Tällä viikolla sain vihdoin ja viimein sieltä postia takaisinkin. Ja tätä postia oli hyvinkin mielenkiintoista lukea. Eikä vain ja ainoastaan lakipykälä sitä ja tätä – kohtia.

Ensinnäkin, lapussa lukee mm. seuraavaa, koskien lähinnä minun (hyvinkin pitkälti ohimennyttä masennusta):

”Edellä mainituilla perusteilla oikaisuvaatimuksenalainen päätös on Tiina Jarvanteen osalta kumottava ja Tiina Jarvanteen opiskelijavalintaa koskeva asia palautettava Tampereen ####:lle uudelleen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Tiina Jarvanteelle on järjestettävä tässä tarkoituksessa mahdollisuus osallistua soveltuvuuskokeeseen uudelleen, niin että siinä ei arvioida hänen terveydentilaansa liittyvää soveltuvuutta hakemaansa koulutukseen.”

Jo pelkästään tämä seikka oli iloista lukea. Mutta oli siinä muutakin jännää luettavaa. Lisäksihän koulu/testaajat valittivat mun olevan keskittymiskyvytön (viitaten ennen kaikkea mun ADHD:n, mikä oli tullut myös esille), johon aluehallintoviraston vastaus oli ollut:

”Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että sairauden, vamman tai muun terveydentilanan liittyvät ongelmat on aina ensisijaisesti ratkaistava erilaisten opetusjärjestelyiden ja opiskelijahuoltopalveluiden sekä erityisopetuksen avulla. Opiskelijaksi ottamatta jättäminen sairauden, vamman tai muun terveydentilaan liittyvän seikan perusteella tilanteessa, jossa mainittua seikkaa ei objektiivisesti voida pitää opiskelun esteenä, on hallituksen esityksen perustelujen mukaan yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua syrjintää.”

Oli siellä lapussa kaikkea muutakin, mitä en ala tässä sen kummemmin ruotimaan. Mutta jotenkin, en tiedä. Hieman ärsyttää ja huvittaa tämä koko show tällä hetkellä. Eli odottelen taas jonkin aikaa lisää. Skeptisesti suhtaudun tosin mahdollisiin uusiin päätöksiin jne. Huhhuh. Toisaalta, päättää koulu nyt ns. ”mitä vain”, olen jo pelkästään siihen tyytyväinen, mitä aluehallintovirastolta vastattiin. Jo tämä on mulle voitto ja merkki siitä, etten aivan turhaan tehnyt oikaisuvaatimusta. En siis kuvitellut täysin omiani siitä, ettei tämä koko juttu voi mennä näin.

Ylipäänsä mä en tiedä, onko tämä tämmöinen kuinka normaalia? Vai onko tätä vain täällä Tampereella? Vaiko persoonaan liittyvä juttu? No joo, nyt menee ehkä jo salateorioitten puolelle.

Mä en oikeasti tiedä, onko tämä miten normaalikäytäntö. Mutta siis. Kerrataanpa kokonaiskuva. Koulut ja sairastumiset.

Lähdet opiskelemaan. Masennut keskivaikeasti, jonka lisäksi on ahdistuneisuutta. Tässä vaiheessa koulun näkökanta on se, että minun on irtisanouduttava. Perusteluina se, että valmistumiset katsotaan ”luokkakohtaisesti”, ko. ryhmä aloittaa ja päättää opinnot tiettyinä päivinä. Jos valmistu tänä aikana, irtisanoudu. Ja koska olotila oli mikä oli, ei siinä paljoa jaksanut väännellä vastaan tai kyseenalaistaa asioita. Kaksi näyttöä ja olisin valmistunut jääkööt myöhemmäksi ajankohdaksi.

Myöhemmin todetaan pohjalla oleva ADHD. Myöhemmin käyt lääkärillä ja omaa jatkoa ajatellen pyydät lisää sairauslomaa, jotta pääsisit kuntoutustuelle. Jotta sen turvin voisin esim. opiskella. Lääkärin näkökulma taas on se, etten tarvitse:
a) sairauslomaa enää ollenkaan ja
b) en tarvitse kuntoutusta.

Asia selvä. Ei sitten. Väkisin.

Jossain välissä alkuvuotta sattumalta menen ADHD vertaistukeen. Sitä kautta päädyn valokuvaus – ja lyhytelokuva – kursseille. Ja nyt elokuussa neuropsykiatriseen yksilövalmennukseen.

Koko tänä aikana lisäksi juoksen, uin, tapaan ihmisiä, teen käsitöitä… Kuin itse itseäni kuntoutan. Valmennuksineen, vertaistukineen, urheiluineen. Kaikkineen.

Tänä aikana on diagnosoitu lisäksi (lievä) lukihäiriö. Itsehän en yllättyisi lainkaan, vaikka minulta löytyisi muitakin oppismisvaikeuksia ja/tai erityisherkkyyttä.

Mutta takaisin koulutukseen.

Olen kysellyt aina ajoittain edellisestä koulusta koulutuspaikkaa. Koska lähtöni tiimoilla siitä muistutettiin, että voisin kysellä. Koska ainahan minulle paikka pitäisi löytyä. Niin kyselin. Ja aina tuloksella, että ”sori ei oo, kysy myöhemmin uudelleen”. Kysyn. Ei löydy. Lopulta saan tietää, ettei minulle tosiaankaan voida lupailla näin vain paikkaa. Minun pitää ottaa kuulemma toiseen vastaavaan oppilaitokseen yhteyttä asian tiimoilta, josko he ottaisivat minut opiskelijaksi. Sainpa oikein yhteystiedot tähän toiseen oppilaitokseen tietylle ihmiselle, johon kuulemma oltiinkin jo oltu yhteydessä asiasta. Tämän lisäksi olin ollut eri ihmiseen yhteydessä. Molemmilta tuli erilaiset vastaukset. Toinen pyysi virallisesti hakemaan ja toinen tekemään epävirallisen hakemuksen. Tein molemmat. Kerroin hyvinkin tarkasti aiemman ja nykyisen tilanteen. Molemmissa hakemuksissa. Epävirallisen hakemuksen jälkeen minua pyydettiin käymään. (Mutta eipä hän päätä yksin, oli vastaus haastattelussa. Ja asia ei olisi kai edes edennyt mihinkään, mutta onneksi olin kuulemma hakenut myös virallisesti.)

Tässä vaiheessa päästäänkin siihen, että tosiaan. Minun piti hakea virallisesti toiseen koulutuspaikkaan. Kahden näytön vuoksi. Hain ja pääsin pääsykokeisiin. Loput me jo tiedämmekin.

Ja kaikki kahden puuttuvan näytön vuoksi.

Se, onko tämä kaikki reilua? Tai normaalia? Muuallakin, kuin Tampereella? En tiedä. Tuskin reilua ainakaan. Se, onko muualla kuin Tampereella. En tiedä.

Tiedän tällä hetkellä vain sen, että elämme jännittäviä aikoja.

Minä täällä hei!

Tiedän, tiedän, tiedän… Viimeksi olen kirjoittanut blogia maaliskuussa. Oikeastaan mulla ei ole edes mitään oikeeta syytäkään, miksen oo kirjoittanut viime aikoina. Helppo vedota kiireisiin. Tietenkin. Mutta jospa nyt: elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, takapihalla, vieressä viskiä ja hyttyssavua, vaikkei hyttysiä meillä oikeastaan edes ole. Olkoot edes savuisena tuoksuna tuossa vieressä.

Juoksu
Kävin huhtikuun lopulla hieman ekstemporee osallistumassa Pyynkikin juoksun 10 km reittiin. Ihan oikeastaan sen vuoksi, että oli menossa eurovaalit ja mulla (sekä muutamalla muulla) oli ehdokkaan kannatuspaita päällä. Itse juoksu meni… No, pääsin maaliin. Olin oikeastaan todella yllättynyt, miten tiukka paketti mulle tuo reitti oli. Mun vasta-alkajan kunnolle. Mäkineen. Olin todella rikki ja hajalla fyysisesti. Matkan aikana kävin läpi todella ääripäät tunnetilallolisesti. Ärsytti, tuntui hyvältä, vitutti, tuntui hyvältä, sattui, tuntui hyvältä, harmitti, tuntui hyvältä… Mutta pääsin maaliin. Seuraavat 1,5 päivää podin suunnatonta ahdistusta juoksemisesta ja kävin läpi kaiken mahdollisen: olisinko voinut tehdä jotain paremmin? Mihin olin pettynyt? Mikä oli mennyt hyvin?
Heinäkuussa kävin puolestaan Kotkan Meripäiväjuoksun 15 km reitin. Edellisellä viikolla olin käynyt juuri heittämässä n.14 km lenkin, joten tiesin matkan olevan sinällään mahdollinen päästä alusta loppuun. Oli kuuma päivä, yksi kuumimmista. Mulla jalat lakkasi toimimasta ensimmäisen kuuden km aikana totaalisesti. Toisen vesipisteen hollilla pari ensihoitajaa stoppasi mut hetkeksi ja käytiin hetkellinen keskusteli ja totaalinen nesteen juonti. Olin kahden vaiheilla: joko keskeytän siihen tai jatkan ainakin toistaiseksi kävellen. Päädyin jälkimmäiseen. Tosin kävelin lopulta loppumatkan maaliin. Olin taas rikki ja hajalla ja käynyt tunnemyrskyn. Olin maalissa lopulta, vaikkakin kävellen.
Syyskuussa on puolimaraton. Ihan just nyt en halua ajatella koko asiaa. Ja samalla tiedän, kuinka tässä tartteis treenailla.

Masennus
Nykyinen entinen terapia ja psykologi mulla päättyi toukokuun lopulla, kun psykologini ei jatkanut työsuhteessa. Eli olen ollut omillani lääkityksen kanssa. Ihan suhteellisen ok on mennyt. Pari hankalaa jaksoa mun mielestä mulla on keväällä/kesällä ollut. Yksi oli juurikin heinäkuussa. Tunsin olevani jollain lailla masentunut n. viikon ajan. Saapi sitten nähdä, kuinka olotilat tässä heittelee ja onko tarvetta kääntyä jossain piipahtaas. Pääosin kuitenkin olen voinut ihan mukavasti.

Politiikka
Olen hieman innostunut tämän harrastuksen parissa viime aikoina. Kesällä rupesin keräämään infoa ns. kaupunginosayhdistyksen perustamisesta. Tuli myös kyseltyä, kuinka ihmisillä ois kiinnostusta täällä Länsi-Tampereella Vihreään porukkaan. Nyt olemme siinä pisteessä, että yksi epävirallinen suunnittelukokous on pidetty ja syksyyn mennessä olisi tarkoitus saada rekisteröittää porukka ja pitää virallisempaa kokousta.

Opiskelu
Hain opintoihin, jotta saisin viime vuonna rästiin jääneet opinnot pois kuleksimasta. Mun piti oikein hakea virallisesti opintopaikkaa ja mennä pääsykokeisiin. Eri oppilaitokseen, missä olin ollut. Kun eivät kai olleet kauheen innostuneita ottaan mua takasin tms. Pääsin toiseen kouluun oikeen pääsykokeisiin, mutten tullut valituksi. Koska en ollut saanut riittävästi pisteitä tms. Ei sillä, etteivätkö olleet tienneet mun taustasta…. Kai mä olen nyt syksyllä hakees jokaiseen mahdolliseen, entiseen ja tuohon toiseen kouluun. Jos en kelpaa sittenkään, pitäkööt tunkkinsa. Tosin olen miettinyt myös aivan eri alaakin.

Pään hajoaminen
Sinänsä ei varmaan ala yllättää, että alkaa hiljalleen pää hajoomaan. Rehellisesti sanottuna alkaa tuntumaan siltä, etten mä kelpaa täällä mihinkään. Suurin osa elämästä työttömyyttä, työsuhteet (ne vähät) määräaikaisia, koulun keskeyttämistä, masennusta… Pakko toisaalta on ollut ruveta miettiin myös itte ittensä työllistämistä. Tai sitten mä vaan oon yhteiskunnan elättinä. Sen mä kyllä osaan. Voin mä tietenkin ottaa valokuvia ja tehdä tekotaiteellista roskaa. Ettei nyt pää hajoais liikaa.

Kesä/loma/työttömyys

Eilen oli viimeinen työpäivä siinä työssä. Toisinsanoen alkoi kesä/loma/työttömyys. No, määräaikaisuus on aina määräaikaisuus tietysti – voiko muuta sanoa?! Uutta työpaikkaa siis etsien! Vinkkejä siis otan mielelläni vastaan, jos jotain tulee vastaan ;)!